No niin. Kai se on pakko myöntää: miulla on kulttuurishokki. Joku viisas joskus sanoi, että se iskee kahden kuukauden jälkeen ja järkyttävää kyllä: se piti paikkansa miun kohdalla. Jos tätä alkaa analysoida tarkemmin niin iskikö se sen takia, että tiesin sen mahdollisuuden olevan olemassa vai toiminko niin kuin keskivertoihmiset ja se iski oikeasti aikataulussaan? Niin, aina voi miettiä syytä... Mutta sitä tää varmaan nyt on.

L. Plym-Rissanen on kirjoittanut kulttuurishokista ja sellaisen monisteen me vaihto-oppilaat saimme mukaan Suomesta. Kaivoin sen nyt esiin, kun elämä täällä "vieraassa" maassa tuntuu niin rankalta. On sinänsä kiva tietää, että se on vaan joku "vaihe" eikä pysyvä olotila. Myrskyn jälkeen ilmeisesti on poutasää - sitä odotellessa.

Plym-Rissasen mukaan kulttuurishokkiin kuuluu usein neljä vaihetta. Ensimmäinen vaihe alkaa heti maahan tultua ja sitä kutsutaan turisti- ja kuherruskuukausivaiheeksi. Sen aikana kaikki vaikuttaa erikoiselta, mutta viehättävältä, ja kaikki on niin ihanaa - tämän vaiheen olen todellakin läpikäynyt ;D

Seuraavaksi iskee kriisivaihe. Maa, asunto ja koulu näyttävät "huonot" puolensa, kieli on hankalaa etkä ymmärrä puhetta ja olet koko ajan väsynyt. Pikkuasiat ärsyttävät, kuten yläkerran asukkaan tärinähälytys kännykässä tai naapurin kovaääniset vieraat. Et jaksa puhua kieltä, koska se on niin vaikeaa, vaan olet mielummin hiljaa - jep, tämäkin koettu.

Tämän jälkeen voi iskeä pakokauhu. Saat ihania viestejä ystäviltä Suomesta, ikävöit suomen kieltä, Suomen helppoa elämää ja ihania ihmisiä. Menetät uskosi kielitaitoosi ja masennut, koska kaikki on vaan niin vaikeaa ja rankkaa. Olet jopa epätoivoinen ja suunnittelet aikaisempaa kotiinpaluuta. Hautaudut nettiin suomenkielisille sivuistoille, kirjoitat kaipaavia sähköposteja ystävillesi ja haluat unohtaa olevasi ulkomailla - kyllä tämä on nyt päällä, mutta ei noin rankassa muodossa. Kieli on todella hankalaa ja olen menettänyt uskoni osaamiseeni, ikävöin Suomea ja suomen kieltä, mutta en suunnittele kotiinpaluutta. Tosin olisi ollut kiva olla Kerimäen kirkolla poikien kanssa, kun se valmistui eilen. Sinne menoa harkitsin vakavissani, mutta kouluhommat estivät sen. Ikävöin kirkon poikia ja kesää kyllä ihan järjettömissä määrin, mutta koska hommat on nyt ohitse, ei olisi järkeä palata sinne. Mutta masennus ja epätoivo on päällä lievässä mittakaavassa ja haluan päästä pois Gotlannista edes hetkeksi. Ehkä se Tukholman reissu ei olisi paha idea tähän väliin...

Mutta lopussa alkaa vähitellen aurinko paistaa ja seuraa sopeutumisen vaihe. Elämä alkaa yllättävästi taas maistua ja alat ymmärtää kavereidesi puhetta. Koulukaan ei ole niin kamalaa ja huomaat osaavasi asioita, puhut ihan huomaamattasi sujuvasti kieltä. Koulukaverisi ja naapurisi ovat ihan hyviä tyyppejä ja suunnittelette yhdessä reissuja. Kuvioihin saattaa tulla mukaan uusi opiskelija, joka on yhtä pihalla kuin sie olit alussa, ja pääset neuvomaan häntä ja huomaat olevasi avuksi etkä aina vain avun pyytäjänä. Kriisivaihe tuntuu kuin sairaudelta, josta paranit ja se tuntuu jopa huvittavalta. On aika nauttia elämästä - tätä vaihetta odotellaan yhä... ;)

Kuten sanoin, on lohduttavaa tietää, että tämä on vain joku vaihe, mikä pitää käydä lävitse eikä pysyvä olotila. Ensimmäistä kertaa vakavissani mietin lääkäriin menoa ja masennuslääkkeiden hankkimista, niin pahalta tämä on tuntunut, mutta ehkä se alkaa jo vähitellen helpottamaan. Ruska on kaunis ja sää ihanan pirteä, ehkä ne pakkaset kohta löytävät tännekin =) Eilen Gotlanti tuntui liian pieneltä ja olin vähällä hypätä iltalauttaan ja lähteä vaan pois, sillä halusin muutakin kuin Visbyn pienet ja tutut kadut. Visby todella on pieni. Kiersin eilen sen ympäri iltakävelylläni eikä siihen mennyt kuin vajaa kolme tuntia ;) Ok, kävelin aika lujaa, mutta silti. Kuherruskuukausi taitaa siis olla ohitse ;D Mutta jo eilen tajusin Visbyn hyviäkin puolia ja mietin elokuviin menoa, kaipaan vaan jotain uutta Visbyn elämääni ja elokuviinmenokin saattaisi riittää. Mutta yhtenä mahdollisuutena pidän Tukholmaan lähtöä. Voisin lähteä aamulautalla ja tulla takaisin iltalautalla. Siinä välissä olisi kuitenkin 6 tuntia Tukholmassa oloa ja ehtisin näkemään Famen =D Kai sitä voi olla hullumpiakin syitä lähteä Tukholmaan kuin elokuviin meno ;D Pitää seurata, miten pahasti saamme hommia ensi viikolla. Jos ne mahdollistavat yhden vapaapäivän niin sitten voisin karata Tukholmaan lauantaina. Katsotaan...

Mutta joo, hymyilen jo täällä =) Mikä piristäisi elämää kuin jutteleminen kirkon poikien kanssa puhelimessa ja kunnon itkut päälle ;D Sitten voi nauttia kaakaota ihanasta vihreästä mukista, jonka ostin viikko sitten Etelä-Gotlanti kierrokseltamme, ja pistaasikorvapuustia, joka oikeasti maistuu pistaasilta, kauniin lamppuni valossa kuunnellen mieltä piristävää musiikkia - ja katsellen hölmöjä teinisarjoa YouTuben kautta ;) Kyllä se tästä, aina se tästä, ja pian taas leijun pilvissä =D

Ironista. Halusin tulla Ruotsiin opiskelemaan, sillä tiesin, että täällä joutuu tekemään enemmän töitä (lue: pakostikin oppii enemmän) ja nyt sitä työtä on niin paljon, etten tiedä ehdinkö suorittamaan kaiken. Jos en olisi kokenut tätä kevättä - ja kesääkin - niin sanoisin, etten kykene tällaiseen määrään tehtäviä, mutta koska koin ne ja selvisin kaikesta hengissä, tiedän venyväni liiankin paljon tarpeen vaatiessa. Kysymys vaan kuuluu: onko se sen arvoista? Mikä on venymisen tarkoitus?

Luulin 36 sivua ruotsinkielistä tieteellistä tekstiä olevan paljon, mutta olin väärässä. Se oli itse asiassa aika helppoa. Tämän hetkiseen kurssiin joudumme suorittamaan kaksi tenttiä (molemmat vähintään kaksi kertaa isompia kuin Turun koulussa yksikään tentti tähän asti), kaksi projektia, joista molemmista kirjalliset tuotokset (sivumäärää en onneksi vielä tiedä, mutta veikkaan 10 sivua per projekti), yksi 8 sivun artikkeli, johon pitää lukea n. 10 kirjaa (miulla tällä hetkellä 20, mutta en aio lukea kaikkia kannesta kanteen) ja sitten vielä yksi todella mielenkiintoinen Rakennusfysiikan kirja, jossa on 562 sivua... Niin. En tiedä mitä sanoa.

Pakostakin sitä miettii, että jos olisin "normaali" vaihto-oppilas ja harrastaisin tuota opiskelijaelämääkin, niin missä välissä? Olen siitä hankala luonne, että tarvitsen myös sitä yksinoloaikaa ja nytkin tuntuu, etten saa tarpeeksi aikaa vaan rentoutua, jotta jaksaisin lukea kaikki kirjat, joita pöydälläni on. Ja sitten kun pidämme kokouksia opettajien kanssa kevään kurssien suhteen niin olotila ei helpotu yhtään voin kertoa. Vielä pahempaa on luvassa vuoden edetessä ja kesäkuussa, kun koulu vihdoinkin loppuu ja jos olen hengissä niin itken varmasti helpotuksesta - sitä ennen itken vain ahdistustani. Mutta kuten todettu: täällä pakostakin oppii jotakin. Kunhan jostain saisi voimia suorittaa tämän kaiken....

Mutta onneksi on jotain positiivistakin - kai. Kivikurssimme opettaja ilmoitti tänään, että vain puolet luokaltamme on läpäissyt kurssin tehtävät. Aika järkytys, kuten varmaan osaatte arvata. Ei mikään hyvä läpipääsyprosentti. Ja erityisesti, kun tiedän että luokkamme on todella hikariluokka. Lähipiirini on luokkamme elitismiä, jotka varastavat (lue: ehtivät ensin lainaamaan) kaikki kurssin kirjat kirjastosta viikkoa ennen kurssin alkua ja lainaavat vielä 10 extrakirjaa samasta aiheesta - ihan varmuuden vuoksi ;) En siis todellakaan yllä luokkani tasolle omalla panostuksellani. Jopa pojat ovat hyvin aktiivisia ja kovia tekemään töitä. Siispä opettajan ilmoitus oli aika ahdistavaa miun kannalta: jos vain 6 on päässyt läpi niin mikä sanoisi, että mie kuuluisin siihen porukkaan. No vieläkään en voi ihan varmuudella sanoa kuuluvani siihen 6 joukkoon, sillä en todellakaan mennyt kysymään asiasta (olen masokisti, mutta en sentään itsetuhoinen), mutta opettaja ei pyytänyt minua sivummalle, kuten hän kutsui muita, jotka eivät läpäisseet kurssia, joten sillä perusteella olen saattanut läpäistä kurssin =) Tietysti tässä on vielä se mahdollisuus, että opettaja ei kehdannut nolata minua luokan edessä, sillä itkin epätoivoani jo kesken tuntiakin, joten arvoitukseksi jää asian todellinen laita. Mutta ajatelkaa: vain kuusi pääsi läpi ja kaikki kuitenkin palauttivat tehtävät ja kirjoittivat paljon! Eikö se jo kerro koulumme kovasta vaatimustasosta... Miun oloa ei yhtään helpota se, että tulevan artikkelin ruotsin kielen pitää olla täydellistä... Jep, täällä ei pääse millään tavalla helpolla.

Alakulo valtaa miut joka kerta, kun suomalaiset ystäväni käyvät täällä vierailemassa. Alan analysoida joka kerta itseäni, haluamisiani, rakkauksiani, outouttani, elämäni järjettömyyttä, osaamattomuuttani, sitä etten ole sitä, mitä muut miusta odottaa ja sitä, että ylipäätään olen mitä olen. Rakastan ystäviäni ja olen otettu, että he haluavat käydä täällä luonani, mutta heidän vierailunsa jälkeen miun täytyy toipua muutama päivä ja nousta masennuksen syövereistä, johon joudun heidän lähdettyään. Tunnen joka kerta huonoa omaa tuntoa siitä, että rakastan Visbyytä ja Gotlantia niin paljon, ihan kuin se olisi jollain lailla kiellettyä, sillä tietenkään kukaan muu ei jaa niin suurella tunteella rakkauttani tätä outoa saarta kohtaan - mie puolestaan rakastun tähän saareen joka hetki enemmän. Mutta joka kerta palaan pohtimaan, mikä järki on ylipäätään rakastaa mitään, se on aina ollut tuhoni. Kukaan toinen ihminen ei pysty jakamaan intohimoani rakastamiin asioihin, mutta onneksi he sentään ymmärtävät minnuu ja hyväksyvät miun hullun rakkauteni outoihin asioihin. Mutta silti. En tiedä. Tuntuu väärältä rakastaa, tuntuu väärältä olla tällainen kuin olen. Voinko oikeasti koskaan löytää yhtä ihmistä, joka rakastaisi yhtä paljon kuin mie? No, onneksi miulla on monta ystävää, joiden kanssa voin jakaa rakkauksiani eri kohteisiin. Toisten kanssa voin tanssia ja syödä, toisten kanssa katsoa elokuvia suurella intohimolla, toisten kanssa seikkailla puutarhassa ja luonnossa, aina löytyy ystävä kuhunkin rakkauteeni =) Mutta silti. En tiedä. Elämälläni ei ole mieltä eikä tarkoitusta. Riittääkö rakkaus sellaiseksi? Ääh... Palataan kivoihin asioihin ;) Olen taas rakastunut Gotlantiin enemmän =D

Luokkatoverini tosiaan oli täällä luonani muutaman päivän ja pääsin taas esittelemään miun Visbyytä. Eka ilta oli niin kaunis kuin syksyinen ilta vain voi olla ja päädyimme meren rannalle ihailemaan auringonlaskua =)

Muut päivät menivätkin harmauden keskellä tihkusateessa, mikä tietenkin harmitti, mutta nyt ON syksy, joten sitä saattoi olettaakin. Mutta emme antaneet harmaan sään masentaa meitä, sillä olihan siinä se hyvä puoli, että saimme otettua loistavia kuvia =D

Lauantaina päätimmekin lähteä autoretkelle hyödyntäen taas Micken halpoja hintoja =) Koska olin viikko sitten ollut Pohjois-Gotlannissa niin ajattelin, että nyt olisi hyvä tutustua paremmin Etelä-Gotlantiin =) Niinpä selailin matkakirjoja ja merkkasin summan mutikassa karttaan paikkoja, joissa olisi kiva käydä, jos ajelemme siellä suunnassa. Meillä ei ollut oikeastaan mitään kummempaa suunnitelmaa, kunhan päätimme ajella etelään päin ja katsella mitä tulee vastaan. Se toimi =)

Lähdimme puoli kymmenen maissa Visbyystä aloittaen kierroksemme Kneippbystä, jossa oli kirpputori. Mie sain sieltä itselleni synttärilahjaksi kauniin sinisen lampun =) Kaikki miut tuntevat tietävät suuren rakkauteni valoja kohtaan ;D Oi, se on kaunis ja ihana! Laitan vielä myöhemmin tännekin kuvia siitä =) Kirpputorin jälkeen ajoimme Högklintiin ihailemaan maisemia. Ne olivatkin jotain aivan uskomatonta - taas kerran... Mie jaksan hämmästellä yhä joka kerta Gotlannin maisemien ihmeellisyyttä ja satumaisuutta. Aivan käsittämätöntä... Sieltä näkyi Visbykin =) Mutta eipä näyttänyt hullummalta lähikyläkään =)

Mutta Högklint. Se oli kaunis, ihana ja rakkautta - kuten olettaa saattoi... Luonnon karuutta, värien loistoa, turkoosia vettä, hiekkarantaa...

Vietimme Högklintissä aikaa lähes kaksi tuntia kulkien pitkin rantaa edestakaisin, ylös alas, ja sen jälkeen maistuikin herkulliset - ja oudon vihreänsävyiset ;) - pistaasikorvapuustit. Kaikkea ne ruotsalaiset keksii, mutta oli se ihan toimivaa ;) Evästauon jälkeen jaksoikin taas jatkaa matkaa =)

Seuraava pysähdyksemme oikeastaan vahingossa oli Gannarve. Mie olin monesti nähnyt kuvia paikasta ja ajatellut, että olisi kiva joskus nähdä ne, mutta tietämättäni enempää kohteesta olin ympyröinyt sen kartasta, joten pysähdyimme siinä =) Gannarve on harmaista kivistä tehty hauta laivan muotoon. Se on pronssiajalta eli n. 1000 eKr ja se on 29 m pitkä ja 5 m leveä ja se sijaitsee keskellä peltoa maatilan ja autotien läheisyydessä. Hautamuodostelmasta oli kauniit maisemat merelle kohti Lilla Karlsötä - saarta, jossa miun täytyy vielä täällä oloaikanani käydä...

Jatkoimme matkaamme länsirannikkoa pitkin alaspäin niin rannassa kuin vain pystyimme ajamaan ja löysimme itsemme pienestä kalastajakylästä, josta oli loistavat näkymät niin Lilla Karlsölle kuin Stora Karlsölle. Seikkailimme hetken rannassa merilevän ja hiekan seassa ja nautimme maisemista - vaikka merilevän tuoksu ja siitä pöllähtävä kärpäsparvi ei ehkä ollut mikään ihan mielyttävä kokemus ;)

Tiet olivat pieniä ja kiehtovia ja mie tietenkin nautin suunnattomasti ajamisesta kiemurrellen rannikkoa pitkin ja vältellen suurempia kuoppia. Olimme todellakin liikkella turistikauden ulkopuolella, vaikka täällä alkoikin nyt syysloma. Ehkäpä juuri sen takia emme olleet täysin ainoat, jotka olivat liikenteessä. Gotlantilaisten ystävällisyys jaksaa hämmästyttää, sillä ajellessamme etanan vauhtia ihmiset tervehtivät aina kun ohitimme heidät =) Oli kotoisaa =) Suosittelen lämpimästi rantareittiä kaikille, joilla ei ole kiire. Tie oli pitkä ja hidas ajaa, mutta niin erikoinen ja mielenkiintoinen. Puut olivat kasvaneet tuulen ehdoilla saaren sisäosiin suuntautuen, mikä teki maisemasta hyvin absurdin =D Tuota reittiä pitkin olisi kiva pyöräillä - siis jos ei tuule ;)

Olin merkinnyt karttaan Näsuddenin, joten toki ajoimme sinne - ja eksyimme ;) Vieläkään ei ole tarkkaa tietoa miksi olin merkinnyt kyseisen kohteen, sillä ainut mitä löysimme kyseiseltä niemeltä oli tuulivoimaa - paljon. Tuulivoima tuulisella saarella on hyvin yleistä ja kaikkialta minne Gotlannissa ajaa löytää kyseisiä tuulivoimaloita, mutta Näsudden oli niiden keskittymä. Se oli itseasiassa aika karmaisevaa. Erityisesti sain kylmiä väreitä niistä jättimäisistä tuuliviiristä, jotka olivat paikoillaan - ne olivat epäilyttäviä. Ymmärrän nyt täysin koirien epäluulon paikoillaan olevia kiviä kohtaan, sillä liikkumattomassa tuuliviirissä on jotain todella pelottavaa ja ahdistavaa. Ne ovat arvaamattomia. Ja kun pysähdyimme niitä katselemaan niin se ääni, se oli karmiva =/ Voisin kuvitella kauhuelokuvan sijoittuvan kyseisten vekottimien lähelle. Pimeällä minnuu ei saisi sinne kirveelläkään. Tähän asti olin pitänyt niistä, mutta Näsudden sai miut toisiin ajatuksiin, ne ovat luonnottomia vekottimia. Ihoni menee vieläkin kananlihalle, kun vain ajattelen niitä =/ Jaiks...

Lopulta monen tunnin ajelun jälkeen pääsimme Gotlannin eteläkärkeen "Englannin nummille". Tie Hoburgeniin oli lumoava. Ohitimme Bottarven ja Vamlingbon kirkon, joihin miun on pakko tulla joku toinen kerta, niin kiehtovilta ne vaikuttivat, mutta Hoburgen: se oli satumaa =)

Kyltissä luki Kaunis rannikkotie eikä se luvannut turhia. Kylmäkivimuurit ympäröivät peltoja ja gotlantilaisia maatiloja ja kun pääsimme merenrantaan niin Husryggen lumosi meidät. Käsittämättömiä "nummimuodostelmia" rannikkoa myötäillen. Pysähdyimme Kättelvikenin hiekkakivilouhimolle. Kesäaikaan paikan päällä on museokin avoinna, mutta nyt pääsimme ihailemaan vain rakennuksia.

Koska "nummet" kiehtoivat meitä niin tietenkin päätimme kiivetä niille maisemia ihailemaan - ja kyllä se olikin sen kiipeämisen arvoista. Sieltä sai kokonaiskuvan hiekkakivilouhimostakin =)

Ajoimme vielä tietä eteenpäin ja päätimme käydä tervehtimässä Hoburgsgubbenia ja hänen luolaansa =) Ja koska olimme Gotlannin eteläkärjessä niin pitihän meidän kiivetä ylös ihailemaan maisemia joka suuntaan.

Matkan yhteenvetona voisi sanoa paljon merta, Gotlannin karuutta ja tasaisuutta, mutta myös kiipeilyä ja peltojen vihreyttä, jalopuiden uskomatonta ruskanloistoa, mielenkiintoisia ja erikoisia teitä, outoja tuulivoimaloita ja ystävällisiä ihmisiä. Luokkatoverini mielestä Gotlanti on aivan liian idyllinen hänen makuunsa - täältä kun on vaikea löytää ränsistynyttä taloa tai edes piharakennusta. Kaikkialla on vain kaunista ja siistiä, liian idyllistä ;) Mutta mie rakastan sitä! Rakastan gotlantilaisia valkoiseksi kalkittuja kivitaloja ja niiden värikkäitä ikkunanpuitteita, kylmäkivimuureja pellon ja tien laitamilla, lampaita ja lehmiä käyskentelemässä niillä. Mie rakastan Gotlannin outoa ja salaperäistä luontoa, sen karuutta ja vihreyttä, outoja piikkipensaita, matalia mäntypuita, upeita jalopuita, merta ja tuulta, kaikkea. Mitä enemmän näen ja koen, sitä enemmän rakastun. Kyllä. Mie voisin sua täällä, mie todella voisin, mutta mitä tekisin siihen en osaa vielä vastata.

Nyt olen käynyt niin Gotlannin pohjois- kuin eteläkärjessä sekä Gotlannin korkeimmalla kohdalla niin Lojsta Hedilla kuin Sliten Cementa-tehtaan piipussakin =) Niin ajoimme Lojsta Hedin kautta kotia - tai ainakin niin luulemme. Se on Gotlannin korkein kohta ja kartassa se on keskellä tietä ja olihan se hiukan korkealla, mutta ei sieltä mitään nähnyt kun se oli keskellä metsää, joten en voi sanoa sen olleen mitenkään erikoinen kokemus ;) 82 metriä meren pinnan yläpuolella ei kuitenkaan ole paljoa, ei Cementa-tehtaan 100 metrin jälkeen ;) Mutta nyt on sekin koettu ;)

Karttaan jäi vielä monta ympyröityä kohtaa, jossa emme ehtineet - emmekä jaksaneet - käydä, joten autoretkiä tulee vielä monta kappaletta. Tarkoitus olisi keväällä kiertää monta paikkaa, jotka eivät enää tähän aikaan vuodesta ole auki - mm. kirkkoja, Bunge-museet, vikingby, Bottarve jne... - joten ei tämä Gotlanti ihan heti ole läpi käyty. Ja niin sinne Lilla ja Stora Karlsöhönkin on päästävä ja Öölantiin, jep jep. Näillä näkymin - tai siis ainakin toistaiseksi - suomalaisia vieraita ei ole odotettavissa ennen joulukuuta, jolloin ehkä perheeni saapuu käymään, mutta sekin on vielä epävarmaa. Nyt siis saan keskittyä opintoihin taas ja kokemaan miun Gotlantia muiden Gotlannin sijaan. Järkytyin kun tajusin, että lähden 7 kuukauden päästä pois! Paitsi jos saan kesätöitä täältä, niin sitten olen täällä pidempään ;) Olen hidas ja tarvitsen aikaa, siksi 7 kk on miulle vähän kun toisille se on ikuisuus. Mutta onhan se sentään 7 kk - lasi on siis puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä =) On tässä vielä aikaa =)

Lennän taas jossain korkeuksissa, leijun ilmassa enkä voi olla hymyilemättä typerästi. Tämä tunnetila on niin tuttu, mutta silti aina välillä luulen, etten enää joudu sen pauloihin, mutta aina kun joudun nautin joka sekunnista =) Tällaista elämän pitäisi olla!

"Takaisin luontoon. Elämme vain kerran. Hiiteen velvollisuudet."

kuten Muumipappa totesi =D Olen täysin samaa mieltä =D Rakastan tätä tunnetta, kun kaikki on mahdollista ja elämä avoin seikkailu jokaiselle, joka vaan uskaltaa ottaa sen vastaan. Ja senhän mie taas teen, kuten aina - en voi olla kokeilematta ;D Täydellistä... Tämä siis vaan taas yhden elokuvan ansiosta ;) Mie ja elokuvat... Se on taas ihan oma tarinansa... ;) Palataanpa siis otsikon aiheeseen kiltisti =D Sanna ja öiset ideat.

Miten yöaika onkaan niin epätodellista, ihan oma maailmansa. Silloin ei päde mikään universaali aika eikä myöskään fysiikan lait muusta puhumattakaan. Aivan käsitämätön ajanjakso joka ikinen vuorokausi. Ne onnelliset, jotka nukkuvat vaeltavat käsittämättömissä tai ainakin edes salaperäisissä unimaailmoissa ja ne jotka valvovat murehtivat aiheita, jotka päivänvalossa eivät ole ostoslistan pohdintaa suurempia asioita. Ja mie, mie saan silloin ideoita, jotka vievät niin univelat kuin järjenkin pois tullessaan. Kellonajalla ei ole väliä eikä myöskään seuraavan päivän velvollisuuksilla tai millään muullakaan järkevällä. Silloin tunne vie, ideat tulevat ja mie valvon suuren inspiraation vallassa ideoiden niin paljon, etten mukana pysy. Niin siinä aina käy, aina, enkä voi muuta kuin nauraa ja mennä mukana =D

Mitä siis ideoin viime yönä? Suomi-iltaa =D Ajatus siis lähti jostain, ei mitään aavistustakaan mistä, mutta olen ajatellut, että olisi kiva kiittää jollain lailla ihania luokkatovereitani kaikesta, mitä he ovat miulle tehneet ja ylipäätään siitä, että he ovat ottaneet miut niin avosylin vastaan ja sitten tuli idea salmiakista, karjalanpiirakoista, suomalaisesta musiikista ja.... siitä se vaan lähti ja paisui pullataikinaksi - miulla noi hiivalla leipomiset ovat aina onnistuneet ;) Niin. Ideoita tuli satoja, mutta perusidea tällä hetkellä on että voisin viettää Suomen itsenäisyyspäivää pitämällä ystävilleni täällä Suomi-illan =) Tarjolla siis olisi joitain suomalaisia nautintoaineksia - salmiakkikossu ja lakkalikööri on jo laitettu tilaukseen laivalta ;) - suomalaisen musiikin, valokuvien ja tuotemerkkien kera. Olen alkanut keräämään jo YouTubesta suomalaisten artistien musiikkia ja vaikka olen kerännyt tällä hetkellä vain yhden kappaleen jokaiselta bändiltä, jonka olen keksinyt niin jo nyt kappaleita on lähes 50 ja olen jo keksinyt yli 50 bändiä lisää - onko Suomessa todellakin näin monta artistia?!!! Omista valokuvistani aion kerätä Suomen luontoa, ihmisiä ja rakennuksia kuvaavat valokuvat ja teen niistä näytönsääställe diashown, joka voi pyöriä taustalla. Netistä tilaan Suomen (tai koko Skandinavian) kartan, johon tietenkin merkitsen niin Helsingin, Turun kuin Punkaharjunkin ja asukasluvut ym. tällaiset faktat. Katonrajaan tauluhihnoille teen suomenlippu-koristenauhan, sellaisen mitä pienenä tehtiin joulukuuseen. Seinälle teen julisteita ja tietoiskuja Suomesta käsittäen Suomen historiaa, kuuluisia suomalaisia ihmisiä, tuotemerkkejä, mistä Suomi ylipäätään tunnetaan. Ja niin siihen karttaan ois tarkoitus merkitä mitä alueita Suomelle on aikoinaan kuulunut ja milloin ne on menetetty. Täältä löytyy Marimekon liike, josta aion hankkia ainakin servetit jos en muutakin rekvisiittaa. Tarjolla on Fazerin suklaata (jo kolmea löysin tänään), toivon mukaan myös karjalanpiirakoita munavoineen (toivottavasti kaupan pakastealtaasta, mutta pakon edessä teen itse piirakatkin), vatruskoita aion tehdä ja jotain muuta, mutta en ole vielä päässyt niin pitkälle. Paikallisesta Alkosta eli Systembolagetista löysin jo Lapin Kulta-olutta ja Finlandia-vodkaa (pienen pullon), jota voi laittaa glögiin tai maistella snapsina sellaisenaan. Ja siis salmiakkikossua ja lakkalikööriä on jo tulossa. Ikkunalle tietenkin hankin yhden valkoisen ja yhden sinisen kynttilän, sillä sinivalkoisia kynttilöitä täältä tuskin löytyy ja ne sytytetään klo 18 (tai klo 17, joka on Suomen aikaan klo 18). Kutsut noudattavat itsenäisyyspäivän teemaa kertomalla Suomen itsenäistymisestä ja väritys tietenkin on sinivalkoinen. Kirjastosta aion käydä hakemassa kasan Suomesta kertovaa kirjallisuutta, ainakin suomalaisista rakennuksista löytyy ruotsiksi kirjoja. Netin kautta aion tilata erilaisia esitteitä Suomesta ja suomalaisista tuotemerkeistä, luulisi onnistuvan. Illan tarkoituksena on tuoda Suomea niin tutuksi kuin miun vaan on mahdollista tuoda omalla tietämykselläni ja kaikella muulla mahdollisella tavalla mitä vaan keksin =) Siistii =D Moni asia on vielä vaiheessa, mutta tämän kaiken olen tehnyt viime yönä =) Ja itsenäisyyspäivään ON aikaa, joten ehdin tehdä vielä vaikka mitä ;) Ai niin. Oveeni teen koristeeksi Suomenlipun, jotta porukka löytää perille ;D Olen niin innoissani =D

Kyllä mie tykkään, kun saan näitä inspiraation hetkiäni, mutta miksi ne tapahtuvat aina öisin?! Juuri silloin kun pitäisi nukkua - tai kun muut nukkuvat ;) Toisaalta, osaan muuttaa huonekalujen jäsjestystä jo hiljaan - vuosien kokemus takana ;D Mutta olotila on kyllä aivan mieletön - ja väsynyt ;) Tästä tulee vielä jotain ja vaikkei tuliskaan niin tätä on jo niin kiva suunnitella, että sekin jo riittää miulle =D Hihii =D

Niin. Ja miksi miun ois pitänyt nukkua viime yönä? No koska miulla oli tänään ensimmäinen tenttini ruotsiksi. Itse asiassa se oli koko luokalleni ensimmäinen tentti =D Tämä kertonee miten harvinaisia tentit täällä ovat, pääasiassa kaikki hoidetaan (älyttömän pitkillä) esseillä tai kotitenteillä. Niin, ja miten se meni? Loistavasti, jos ajattelee, että se oli ensimmäinen ruotsinkielinen tenttini, mutta jos ajattelee asiasisältöä ja ruotsinkieltäni niin kohtalaisesti: aika loppui kesken. Mutta tentin vaativuudesta tai aikaavievyydestä kertonee ehkä myös se, että luokaltani vain yksi lähti ennen aikarajan päättymistä, joten en ollut yksin loppuun saakka. Jos miulla olisi ollut enemmän aikaa niin lopputulos olisi ollut parempi, mutta kun ajattelee että tein kaiken ruotsiksi nopeasti vastaten kuitenkin kaikkiin kysymyksiin, joita oli 12 kpl 2-6 pisteen kysymystä + 3 kpl 10 pisteen kysymystä, niin miusta kuitenkin aika hyvin =) Täällä muuten tentaattorit merkkaavat vessakäynnitkin minuutilleen ylös ja kuri on todella tiukka ja kaikki älyttömän tarkkaa... Mutta selvisin hengissä ja kyllä se nyt läpi meni - mutta ei tule täysiä pisteitä, höh ;)

Huomenna saan taas vieraan koti-Suomesta, joten hiljenen taas hetkeksi. Luokkatoverini Turun koulusta saapuu ihmettelemään Gotlannin menoa =) Edessä on taas uusi seikkailu uuden ystävän kanssa, saa nähdä mistä löydämme vielä itsemme ja mitä löydämme =) Ideoita Suomi-iltaan niin tarjoilun puolelle kuin muuallekin otetaan vastaan! =)

Tiedän, että miun pitäisi lukea tenttiin, mutta kun en millään malta. Kävimme meinaan eilen ajelemassa Pohjois-Gotlannissa luokkatoverini ja hänen sisarustensa kanssa ja se oli niin upea reissu, että pakkohan siitä on tänne kirjoittaa ;D Kuvia tuli taas otettua liikaa, mutta kun ne maisemat, ne maisemat!!!! Joo, pakko purkaa tänne tätä mieltöntä tunnetta =D Tässä tulee!!!

Vuokrasimme auton Mickeltä, joka vuokraa käytettyjä autoja opiskelijoille hurjaan 20 €:n hintaan ;) Ei paha siis lainkaan. Ja kun bensakin on hitusen verran halvempaa täällä Ruotsissa kuin Suomessa, niin ei se autoilu täällä pienellä saarella niin paljoo maksa. Lähdin siis ilomielin kuskiksi ajokortittomille, pääsinhän samalla itsekin ihailemaan taas kerran kaunista Gotlantia.

Syksy ja ruska on täydessä loistossaan täällä, mikä teki autoretkestämme nautinnollisen. Mie hoin koko matkan ajan tyhmästi vain, että "täällä on niin kaunista" ja "katso nyt tuotakin!", josta tosin takapenkin sveitsiläiset eivät ymmärtäneet muuta kuin onnellisen huokailuni, jolle he vain naureskelivat =D Päätimme lähteä pohjoista kohden, Fårön saarelle, sillä sveitsiläisvieraamme olivat aika innoissaan merestä, jota Sveitsissä ei ole. Fårön luonto on muutenkin ainutlaatuinen ja karu, joten ajattelimme sen ilahduttavan niin vieraita kuin myös meitä.

Lähtiessämme Visbyssä satoi vettä, mikä hiukan latisti tunnelmaa, mutta ruska pelasti muuten niin harmaan alun. Taivaalla pilkahteli kyllä välillä sinistä taivasta, joten elimme toivossa, että sade lakkaisi edes hetkeksi, mutta luonto päätti ilahduttaa meitä vielä enemmän, sillä jo puolessa välissä matkaa aurinko alkoi paistamaan ja kontrasti auringonpaisteessa loimottavien ruskan värien ja mustan taivaan välillä oli uskomaton! Siitä huokailuni ;)

Ruten unelmakahvila oli suljettu, minkä vuoksi suuntasimme suoraan lautalla Fåröhön ja Raukområdelle eli Raukkialueelle. Tämän reitin alussahan kävimme myös Turun ystävieni kanssa, mutta emme ajaneet ensimmäistä raukkia pidemmälle, minkä vuoksi olin ihan täpinöissäni, kun tiesin, että saan ajaa koko reitin (7 km) läpi =) Turun ystäväni ovat varmasti tyytyväisiä tästä tiedosta ;D Tie kulki aivan merenrannan läheisyydessä mutkitellen samalla lailla kuin merenpoukamat, joten vaikka olisi satanut, niin kokemus olisi ollut vaivan arvoinen =)

Ok, sää oli tällä kertaa upea, minkä vuoksi meidän ei tarvinnut istua vain autossa, joten mie otin paljon kuvia, koska kaikki oli niin kaunista ja meri kiehtova... Jopa ensimmäisellä raukilla, jossa olin jo käynyt, löysin uutta kuvattavaa ja ihailtavaa =) Ja muistutukseksi: kuvia klikkaamalla saa ne suuriksi.

Ensimmäisen pysähdyksen jälkeen kaikki olikin miulle yhtä uutta kuin vieraillemme, joten innosta hyppien otimme kuvia aallokkoisesta merestä ja oudoista kivistä/kallioista.

Ja pääsinhän mie vihdoinkin sinne kaipaamaani gotlantilaiseen kalastajakylään tai miten sen nyt suomentaisi, Gotländska fiskeläge.

Paikka oli kaunis ja niin karu, mutta ei sitä voinut kuin ihailla.

Tie päättyi Langhammarsiin, jonka nähdessäni kiljahdin riemusta: miulla oli seinälläni juliste juuri täältä =D Täällä seisoo miehenpää-raukki katsellen merelle tai rannalle, miten kukin sen haluaa nähdä ;)

Meri oli taas upea ja alueen vihreys ihana kontrasti vaalealle kalkkikivelle.

Raukområdenin jälkeen suuntasimme Fårön etelärannikolle katsomaan Fårön majakkaa, jonne olin itsekin himoinnut pääseväni jo pidemmän aikaan. Tämä oli uusi tuttavuus meille kaikille, joten kukaan ei ollut osannut varautua siihen pieneen kiemuraiseen tiehen, joka meitä odotti. Suomalainen rallikuskin himo heräsi miussa ja niinpä kaasujalkaa piti painaa hiukan enemmän kuin tarve oli ;) Kyllä myö silti tiellä pysyttiin, ei hätää ;D Olisin oikein mielelläni voinut muuttaa majakanvartijaksi, sillä itse majakka mökkineen ja rantoineen oli niin kotoisa...

Fårön kauneus teki minnuun suuren vaikutuksen. En ole varma, voiko Fårötä kauniimpaa paikkaa olla olemassa, mutta toisaalta tarvitseeko ollakaan. Koska olin kuskina en kyennyt ottamaan kuvia automatkamme maisemista, jotka olivat täynnä gotlantilaiseen tyyliin rakennettuja kivitaloja kivimuureineen, pellot täynnä mustia ja harmaita lampaita käyskentelemässä, vanhoja tuulimyllyjä ja mieletöntä ruskaa joka puolella minne vain silmä osui. Voisin hyvin kuvitella itseni asumassa siellä, kuten elokuvaohjaaja Ingmar Bergman aikoinaan asui. Se ei todellakaan olisi huono paikka asua. Pieni saari tuntui isolta, vaikka koko saarella ei ollutkaan yhtään ravintolaa auki, mutta kuulemma siellä jossain on kauppa - emme törmänneet siihen matkallamme. Ehkä vielä tämän vuoden aikana, tai joskus myöhemmin, vuokraan pyörän ja ajelen siellä kaikessa rauhassa. Kuten Gotlanti niin myös Fårö ei ole korkeuseroilla pilattu, vaikka muutama mäki sieltä löytyikin. Sveitsiläiset vieraamme naureskelivat kommenteillemme "berg", mikä merkitsee ruotsiksi niin vuorta kuin kalliotakin: ne pienet mäennyppylät eivät kuitenkaan ole mitään verrattuna Sveitsin vuoriin ;D

Kotimatkalla päätimme ajaa vaihtoehtoista reittiä kotiin, joten suuntasimme vielä pieneen paikkaan nimeltä Ar. Nimestä ei voi päätellä mitään, olimme vain kuulleet, että se voisi olla kaunis paikka käydä, joten koska meillä oli auto niin ajattelimme kokeilla. Näky oli uskomaton! Asiaan varmasti vaikutti mustaa puhuva taivas kontrastina valkoiselle kalkkikivelle, mutta joo: oli se käymisen arvoinen paikka ;)

Kotimatkalla mustat pilvet saivat meidät taas kiinni ja ajoimme vesisateessa takaisin kotia. Visbyssä satoi siis yhä, joten olimme erittäin tyytyväisiä, että olimme lähteneet reissuun =) En väsy ihmettelemään miten näin pienellä saarella voi olla näin paljon nähtävää ja olen nähnyt vasta murto-osan. Luokkatoverini sanovat samaa: vaikka he ovat olleet täällä vuoden pidempään kuin mie, niin vielä Visbystäkin löytyy paljon sellaista, josta he eivät ole tienneet mitään - saati sitten koko saarelta. Ei, en tule väsymään Visbyhyn tai Gotlantiin, sen lupaan. Voi olla, etten saa tarpeekseni tästä, mutta tarvitseeko minun saadakaan... Tämä on miun koti vielä monta kuukautta, miulla on vielä kaksi kokonaista vuodenaikaa kokematta ja hiukan kesän alkuakin. Miten paljon vielä ehdin nähdäkään =) Ihanaa ;D