Visby on kesäkaupunki. Visbyssähän asuu reilut 20 000 ihmistä ympäri vuoden ja koko Gotlannin saarella on vain reilut 50 000 asukasta, mutta turisteja täällä käy vuosittain yli 800 000, mikä on aika suuri määrä pienelle saarelle. Joka tapauksessa kesät ovat sitä sesonkiaikaa ja silloin on tavallista, että kadut ovat täynnä väkeä ja kaikkialla on kamalasti ihmisiä.

Kun tulin tänne elokuun lopussa niin kesä oli lopuillaan ja kaupat alkoivat sulkea oviaan. Sentään vielä silloin täällä oli hiukan turisteja ja kaupat auki, mutta syyskuun aikana Visby hiljeni ja siitä tuli "normaali" - tai siis se normaali Visby miulle. Mie nautin siitä, että täällä ei ole ihmisiä, mutta silti tämä on kaupunki, josta saa kaiken tarvittavan. Luentoni päättyvät yleensä klo 15-16 välillä ja silloin on jo pimeää ja kadut tyhjiä, ihan kuin täällä ei asuisi ketään. Vain perjantai-iltaisin ja lauantaisin voi törmätä kaupassa ihmishulinaan, mikä hämmästyttää joka kerta: siis täällä oikeasti ON ihmisiä, vaikka heitä ei näy ;)

Siksipä tänään ihmetykseni oli suuri, kun kävelin "keskustaan", sillä parkkipaikat olivat täpösen täynnä ja niin oli kadutkin. Valehtelematta koko Visby oli liikkeellä ja sen lisäksi lähitienoon asukkaatkin ja muutama turisti. Se ihmismäärä oli ihan käsittämätön! Siis täällä voi olla tällaistakin!!! Luokkatoverini kertoi, että kesällä on aina tällaista ja silloin joutuu jonottamaan kauppaan, jos haluaa mennä ostoksille. Mie vaan olin niin hämilläni kaikista ihmisistä, etten edes nähnyt luokkalaisiani ennen kuin ne tulivat oikein vetämään hihasta - jos silloinkaan ;) Mie en pidä ihmishulinasta, mutta tänään se kuului asiaan ja nautin siitä kaaoksesta, mikä muurien sisällä vallitsi =) Alkoi vähitellen tuntumaan joululta... =)

Jos rehellisiä ollaan niin mie en tiedä, mikä tämä Skyltsöndag oikeastaan on. Tämä on vaan Visbyn perinteinen joulukauden avaus, jolloin kaikki kaupat ostoskaduilla ovat auki ja sen lisäksi kadut ovat täynnä pikkukojuja, joissa enimmäkseen myydään kaikkea syötävää, mutta myös käsitöitä. Jokaikisen peruskoulun luokat ovat myymässä leivonnaisia ja arpoja ja lisäksi monet eri kuorot laulavat kaikkialla. Kuulemma paikalla oli myös Gotlannin oma Lucia-neito ja joulupukki, mutta heitä en onnistunut näkemään. Skyltsöndag päättyi hienoon ilotulitukseen, jota ihailimme Stora torgetilla. Kaunista oli, se täytyy myöntää, ja löytyipä sieltä muutama joululahjakin jo mukaan =)

Adelsgatanin alkupäässä oli ihanan rauhallista

Täällä paistaa aurinko ja kaikki on niin kaunista!!! =) Ihanaa =) Tää loppusyksy on ollut niin pimeä ja harmaa, että näitä aurinkoisia päiviä todella osaa arvostaa, kun niitä osuu kohdalle. Senpä kunniaksi seikkailin ottamassa muutaman kuvan koulustamme ja kirjastostamme, jotta saisin ilahduttaa teitäkin tällä kauneudella =)

Päärakennus on entinen mallastehdas (maltfabrik), joka on otettu uuteen käyttöön ja mm. ruokalamme sijaitsee siellä.

Syömme siellä hyvin harvoin, sillä täällä Valtio ei tue kouluruokaa, joten se maksaa sen 59 kr eli lähes 6 €. Yleensä meillä on omat ruoat mukana, joita voi säilyttää ja lämmittää Opiskelijakeskuksessamme (Studentcentrum), joka sijaitsee päärakennuksen vieressä samassa rakennuksessa kuin meidän laitos, mutta siitä miulla ei nyt ole kuvaa. Siellä on kuitenkin opiskelijoiden käytössä niin jääkaappi kuin kolme mikroakin ja runsaasti tilaa ruokailla/oleskella. Onpa joku sinne tuonut ruokailivälineitäkin, mutta mie yleensä raahaan ne itse kotoota. Jos emme ole ehtineet/jaksaneet kokkailla kotona niin toinen vaihtoehto on käydä hakemassa noutoruoka Kalasista, joka on satamassa sijaitseva pitopalvelu. Siellä ruoka maksaa 35 kr eli n. 3,50 € noudettuna ja salaatin saa 5 kr:n (0,50€:n) lisähintaan. Siellä on yleensä useampi vaihtoehto valittavana, mutta koskaan ei tiedä mitä saa, sillä annoksia ei pääse näkemään etukäteen, ne on valmiiksi pakattuja. Mutta ihan hyviä ne ovat olleet ja aina olen löytänyt jotain syötävää sieltä. Koulumme ruokala on ilmeisesti havahtunut tähän Kalasin suosioon ja keksinyt, että he myyvät omia ruokiaan nyt 40 kr:n (4 €:n) noutohintaan (salaatti ei kuulu siihen), joten olen viime aikoina käynyt hakemassa annokset ruokalamme tiskiltä =) Siinä on se hyvä puoli, että näkee mitä ostaa ja se on varmasti vielä lämmintä, kun menee viereiseen rakennukseen sitä syömään =) Lisäksi kouluruokamme on erinomaista, joten voin maksaa siitä hyvästä sen extra 5 kr (0,50€).

Ruokalan tiskin yläpuolella on käytävä kirjastorakennukseen.

Almedalin kirjasto (Almedalsbiblioteket) on yksi osa kouluamme, mutta myös yleinen kirjasto eli Visbyssä on vain yksi kirjasto, joka toimii niin opiskelijakirjastona kuin yleisenä kirjastonakin. Ehkä se selittää sen "rikkauden" ja monipuolisuuden ja helpottaa suunnattomasti, kun kaikki löytyvät samasta paikasta =) Ikävä kyllä täällä DVD-elokuvien lainaaminen maksaa 20 kr (2€), joten en ole niitä lainaillut, kun niitä saa ostamalla halvimmillaan 3€ kpl ;) Kirjastossa on opiskeluhuoneita, joita ei tarvitse varata, niihin voi vaan mennä tekemään ryhmätöitä, pitämään kokouksia tai opiskelemaan hiljaa ja niitä on monta. Yleisiä tietokonepaikkoja kirjastossa onkin sitten yllin kyllin ja siellä - kuten koko koulussakin - toimii langaton netti koulumme verkossa, joten kannettavalla pääsee nettiin nopeasti. Täällä on myös varattavissa tietokoneita tarvittaessa. Maisemat on aika kivat tuonne kaupunkiin päin...

Kokoonnumme yleensä kirjastoon tekemään ryhmätöitämme ja projektejamme (ja niitä riittää), joten usein käy niin, että vaikka meillä ei olekaan tunteja vaan omaa opiskelua niin tapaamme koko luokan täällä istuessamme =D Se on aika hauskaa ja rentouttavaa, kun saa välillä pitää taukoa ja jutella muiden luokkalaisten kanssa, miten heillä menee/edistyy homma ja mitä he ovat keksineet yms. =) Se on samalla ryhmätyötä myös koko luokan kanssa =) Maisemat täältä kirjaston toisesta kerroksesta Almedalenin puistoon ei myöskään ole hullummat...

Erityisesti kun tänne näkyy myös meri... Välillä on kiva katsella sisällä lämpimässä, kun meri pauhaa ja tuuli kiusaa puita ja ohikulkijoita... =)

Kirjaston aulassa toimii kahvila, josta saa vaikka mitä herkkuja ;) On tuskallista istua kirjastossa tekemässä ryhmätyötä kun nenään leijailee koko ajan mitä herkullisempia tuoksuja ;D Kahvila on hyvin suosittu ja taitaa olla ainoa kahvila Visbyssä, joka on auki jopa klo 19 asti illalla, joten siellä on aina asiakkaita. Opiskelijat saavat juomat opiskelijahintaan eli samaan hintaan kuin ruokalastamme, mutta herkuista pitää maksaa täysi hinta.

Lasten osasto sijaitsee heti kahvilan vieressä, joten melu on sen mukainen ;) Täällä Visbyssä on muuten ihan älyttömästi lapsia ja lapsiperheitä ja isät ovat isyyslomalla äitien sijasta. Kadulla saattaakin nähdä enemmän isiä työntelemässä vaunuja kuin äitejä =) Ja olenpa nähnyt isien "kokoontumisajotkin", kun isät olivat sopineet "treffit" toisten isien ja vaunujen kanssa ja he lähtivät sitten yhdessä kävelemään pitkin meren rantaa vaunuja työnnellen =) Mainiota =D Mutta kirjastoon ja kahvilaan vielä sen verran, että kahvila toimii myös sanomalehtisalina eli siellä voi lukea eri sanomalehtejä. Löytyypä sieltä myös Helsingin Sanomat ja HBL, joten käyn aina välillä niitä siellä lukemassa =) On hauska lukea suomalaisia lehtiäkin välillä, vaikka netissä käynkin joka päivä niitä lukemassa, mutta paperiversio on aina paperiversio =) Ja mikäs näissä maisemissa on lehtiä lukea =)

Aikakausilehdet sijaitsevat toisessa kerroksessa, mutta sieltä en - vielä - ole löytänyt suomalaisia lehtiä ;) Toisaalta miusta on jo tarpeeksi kummallista, että tänne tulee Hesari. HBL:n ymmärrän hyvin, sillä kyllä täällä varmasti suomenruotsalaisia asuu, mutta asuuko täällä tosiaan niin paljon suomenkielisiäkin, että kannattaa tilata tänne Hesari? Mie en ole törmännyt kuin kahteen, joista kumpikaan ei varmasti lue Hesaria. No en valita ;D

Mutta paistaa se aurinko risukasaan muutenkin kuin ihan oikeasti. Mie tein suuren päätöksen ja pyysin opettajaltamme, että saan palauttaa artikkelin myöhemmin, sillä miulle yksinkertaisesti tuli raja vastaan jaksamiseni suhteen. Stressasin kaikesta jo niin paljon, etten saanut yöllä nukutuksi vaan valvoin aamu kuuteen sängyssä pyöriskellen eikä se ollut kovinkaan mukavaa... Kyllä mie aion sitä jo nyt tehdä, mutta miun ei tarvitse stressata sen palauttamisesta eikä suullisesta esityksestä. Yksi luokkatoverini tekee sen myös myöhemmin, joten voimme olla toistemme opponentteja, joten sekin osuus tulee tehdyksi. Nyt on vähän helpompi hengittää. Lisäksi kävin täällä lääkärillä ja sain nukahtamiseen auttavia tabuja, joten enää ei tarvitse valvoa aamuun saakka, mikä on hyvä asia. Ehkä se tästä pikkuhiljaa... Kunhan saisi tämän projektin/ryhmätyön vielä hoidettua kunnialla...

Viikonloppuna avataan virallisesti Visbyn joulu ja tiedossa on ainakin joulumarkkinat ja kirpputori =) Olemme saaneet joulukuusen jo muurien ulkopuolelle ja hiukan jouluvaloja kaikkialle, joten ehkä tämä vielä jouluksi muuttuu, vaikka sään puolesta voisi olla yhä lokakuun alku. Tosin luokkatoverini sanoi, ettei kannata liikaa odottaa joulumaista olemusta Visbyltä, sillä muuten pettyy. Tämä olisi idyllinen näyttämö jouluvaloille ja koristeille, mutta sitä ei kuulemma tapahdu. Sinänsä harmi, sillä se voisi houkutella lisää turisteja. No saa nähdä, mitä tuleman pitää =) Laittelen tänne kuvia, jos näyttää hyvältä =) Nyt takaisin opiskelun pariin. Kaipasin vain pientä taukoa solfångareista ja solcelleistä ;)

Marraskuun loppu! Nyt on marraskuun loppu! Ei yhtään tunnu siltä. Täällä paistaa aurinko, puissa on yhä lehtiä ja lämmintä on lähes 10 astetta. Jouluaatto on kuukauden päästä. Ei ymmärrä.

Viimeiset kaksi viikkoa on ollut opiskelua, toipumista, itsepohdiskelua ja väsymystä. Kolme kuukautta intsensiivistä opiskelua takana ja nyt se väsymys todella paukahti päälle. Ja kuten tapana on, kun miulla on stressi päällä, niin kroppa hajoaa käsiin, kun en muuten älyä/ehdi levätä, joten olen taistellut yöni kipeän selän takia ja päivät noidannuolen kanssa - oikein mukavaa voin kertoa ;) En ymmärrä, miten voi väsyttää näin paljon, ja toisaalta ymmärrän oikein hyvin. Tämä tahti ja vaatimustaso opiskelussa täällä olisi rankkaa jo suomeksi puhumattakaan ruotsiksi. Välillä tekisi mieli raivota, että ettekö te tajua, miten vaikeaa tämä kaikki on miulle "väärällä" kielellä?!!! Ettekö ymmärrä, miten paljon voimia miulla menee ymmärtämiseen saati tekstin tuottamiseen?!!! Ettekö ymmärrä, että mie en kykene olemaan niin hyvä kuin te vaikka teenkin parhaani?!!! Mutta toisaalta itsehän olen valintani tehnyt ja tänne tullut eikä varmaan kukaan muu vaadi miulta täydellistä suoritusta, mie itse vaan, mutta silti tämä osaamattomuus on vaan niin turhauttavaa... Mie en opi tätä kieltä ikinä, en ikinä. Masentavaa...

Mutta olemme saaneet Kivikurssimme arvosanan ja mie sain VG:n =) En oikein vieläkään ymmärrä sitä. Näin opettajaa viime viikolla ja hän kehui miun ruotsin kieltä. Virheitä täynnähän se oli, mutta hän vain totesi, että yllättävän hyvää se niistä huolimatta oli. Jotenkin en silti usko häntä ;) Hän oli vaan kohtelias. Ehkä se vaan on niin, että vaihto-oppilaita kohdellaan arvosanoissa silkkihansikkain ;) Mutta sitten toisaalta tiedän, että opettajamme on todella vaativa. Kuten kerroin jo aiemmin, puolet luokaltamme ei päässyt läpi, joten puolet luokasta kirjoittaa tehtäviä uudestaan - pelkkä ajatuskin on painajaismainen: 36 sivua tieteellistä tekstiä ruotsiksi uudestaan. Ei kiitos. Mutta ei huolta. Ruotsinkieleni ei vakuuttanut fysiikan opettajaani toisessa tentissä ja sain vain G:n, kuten osasinkin olettaa. Mutta en silti ollut luokkamme huonoin, mikä on miusta aika hienoa. Ja jos olisin saanut tehdä kokeen suomeksi niin tietenkin olisin osannut enemmän. Olin ymmärtänyt tehtäviä väärin ja aika yksinkertaisesti loppui kesken. Ja enpä mie siihen ollut hirveesti lukenutkaan, joten ei haittaa. Pääsin kuitenkin läpi, osa ei päässyt.

Fysiikan ensimmäinen projektikin on nyt takana ja toinen painaa päälle. Myös se artikkeli kolkuttelee oven takana ja mie olen vaan niin väsynyt, että en tiedä jaksanko tehdä niitä. Pakko yrittää, tiedän sen, mutta... Tahtoo lomaa, oikeeta lomaa. Joululomakaan ei tule olemaan sellainen, sillä meillä on tehtäviä lomaksi, joten en voi täysin hyvillä mielin levätä silloinkaan. Milloin sitten? Kesällä? Silloin pitää olla töissä... Mutta toivon, että silloin saan sentään illat levätä. Ehkä. Saa nähdä. Väsyttää...

Mutta ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Vaikka kieli on yhä yhtä tuskaa, niin huomasin tässä yksi ilta elokuvaa katsellessa, että tekstit oli ruotsiksi, vaikka luulin niiden olleen koko ajan suomeksi ja ymmärsin silti kaiken =) Aika mieletön fiilis =) Ja kyllähän niitä ihmeitä tapahtuu välillä, että sanon yhden kokonaisen lauseen miettimättä miten sana taipuu ja mikä se sana on ruotsiksi ja se menee oikein siitä huolimatta =) Näitä ihmeitä ei tapahdu usein, mutta muutaman kerran viikossa ja se jo on aika kivaa =) Miulla on siis vielä toivoa, että toukokuussa kieli jo sujuu joten kuten, tai sitten ei, mutta olen ainakin kärsivällisempi ja ehkä jopa lempeämpi itseäni kohtaan. Toivossa on hyvä elää.

Muuten. Noidannuoli on ruotsiksi ryggskott (selkälaukaus) ja saksaksi noidanlaukaus =) Aina oppii jotain uutta ;) Lopuksi kuvia syksyisestä Visbystä ja koulustani viime viikolta =)

Elämässä tulee välillä sellaisia hetkiä eteen, ettei tiedä mitä seuraavaksi tai edes sitä, mitä haluaisi seuraavaksi. Miun viimeiset seitsemän vuotta on oikeastaan ollut unelmien seuraamista niitten päättömyydestä välittämättä, joten olen ehtinyt kokemaan paljon. On noiden 7 vuoden aikana ollut usein myös hetkiä, etten ole tiennyt mitä haluisin tai että olen tiennyt, mitä haluaisin, mutta kuinka saavuttaa se on ollut se ongelma.

Miulla kesti aika monta vuotta löytää Se Oikea Koulutus itselleni ja sitä etsiessäni oikeastaan opin, ettei ole olemassa oikotietä onneen - ei ainakaan miun kohdalla. Se Oikea tulee eteen sitten kun on tullakseen ja sitä ennen pitää vaan nauttia elämästään. Löytyihän se koulutuskin lopulta ja vaikka on mahdollista, ettei koulutukseni jää tähän - insinöörijatko-opinnot ja kandin tutkinto valmiiksi yliopistolla yhä kiehtovat - niin silti tiesin tämän tutkinnon löytäessäni, että se oli nyt tässä ja reilun kahden vuoden jälkeenkin tiedän olevani oikeassa paikassa. Miulla ei ollut ihan vastaavaa tunnetta yliopistolla, vaikka uskontotiede ja teologia yhä kiinnostavat, joten ei nekään vääriä vastauksia olleet, mutta ei täysin niitä oikeitakaan.

Koulun orientointiopintojen aikana meille kerrottiin vaihto-oppilasvaihtoehdoista ja silloin tiesin kuin salamaniskusta, että miun täytyy päästä Gotlantiin, joten unelmoin kaksi vuotta tänne pääsystä ja täällä ollaan =) Viime kesän työharjoittelu Kerimäen kirkolla oli myös yksi Suuri Unelma ja senkin tavoitin ongelmitta, joten ei miulla ole ongelmia sen suhteen, ettenkö uskoisi, etteikö unelmani toteutuisi. Olen tavoittanut itse asiassa kolme Suurta Unelmaa viimeisen kahden vuoden aikana (koulutus, Kerimäen kko ja Gotlanti) ja todella monta Suurta Unelmaa viimeisen seitsemän vuoden aikana (mm. rakkaus ensisilmäyksellä, muutto Turkuun, aloittaminen alusta uudessa kaupungissa, työskentely Akateemisessa kirjakaupassa, äitipuolena olo, suhde suomenruotsalaisen kanssa, kesät itä-Suomessa ja aivan mahtavien ystävien löytäminen), joten unelmani ovat todellakin toteutuneet - olivat ne sitten saavutettuaan olleet sellaisia kuin halusin tai eivät. Tähän pätee hyvin se, että pitää varoa mitä toivoo, sillä se saattaa toteutua ;) Vaikka se Kaikista Suurin Unelma ei olekaan toteutunut, niin silti uskon siihen, että unelmansa voi tavoittaa =) Niiden toteutuminen ei välttämättä toteudu oman aikataulun mukaisesti eikä oikotietä niihin ole, mutta kyllä ne sieltä tulee, pitää olla vaan kärsivällinen.

Miun tämän syksyn ongelma onkin ollut, että olen saavuttanut unelmani enkä tiedä, mistä unelmoisin seuraavaksi. Se on itse asiassa todella masentavaa. Toki unelmoin valmistumisesta, mutta se tavallaan tulee automaattisesti kun vain toteuttaa joka päivästä unelmaansa, ja toki unelmoin Kodista ja Perheestä, mutta ne eivät ole konkreettisia unelmia. Tai siis joo, Koti on konkreettinen, siinä on seinät, katto ja lattia, mutta sen sijainti on täysin mysteeri ja se ahdistaa. Se voisi olla Suomessa tai Ruotsissa, se voisi olla Itä-Suomessa tai lännessä, miksei Lapissakin tai Gotlannissa, Fårössä, itse asiassa ihan missä tahansa eikä se kamalasti auta. Tiedän jo mitä kodiltani haluan, mutta koska en tiedä sen sijaintia niin en voi mennä sitä kohti - jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja se Perhe. No siitä olen unelmoinut koko elämäni ja se juoksee minnuu pakoon. Olen yrittänyt liikaa sen suhteen, tiedän sen, ja siksi olen nyt tässä. Se on juuri sellainen asia, jonka tuloa ei voi nopeuttaa, oikotiet olen jo kokeillut ja eivät vieneet ihan sinne, minne halusin, joten nyt on vaan pakko nauttia hetkestä ja toivoa, että sitä kohti ollaan menossa, vaikka suuntaa ei tiedäkään. Tulee jos on tullakseen. Onneksi miulla on aivan mahtavia ystäviä "kumppaneinani", joten se, ettei miulla ole sitä miestä ei tunnu niin pahalta. Sitä paitsi kukaan mies ei jaksaisi olla niin kärsivällinen ja ymmärtäväinen kuin miun ystävät ovat, joten... ;)

Mutta siis tämä pitkä johdanto johti siihen, että lähdin Tukholmaan =) Tämä syksy Gotlannissa on ollut monella tapaa ahdistava - mutta tietenkin myös aivan mahtava ja ihana - ja yksi syy siihen on yksinkertaisesti se, etten tiedä mistä unelmoisin seuraavaksi. Miulla ei ole aavistustakaan ensi kesästä, ensi kesän töistä, olenko täällä Ruotsissa vai Suomessa, mistä hankin kodin, kun tulen takaisin, hankinko kodin vain vuodeksi vai etsinkö jo nyt kotia, jossa voisin asua seuraavat 7 vuotta ja ennen kaikkea mistä sen löytäisin. Elän nyt unelmaani täällä Gotlannissa ja ihmettelen, että tässäkö se elämä nyt sitten oli? Tähänkö se päättyy? Mitä seuraavaksi? Pitäisikö miun pitää asunnostani vai muuttaa muurien sisään, kuten luokkatoverini ehdottavat? Pitäisikö miun viettää joka viikonloppu rillutellen yöelämässä vai saanko olla kotona katsomassa elokuvia? Mitä miun pitäisi tehdä? Riittääkö tämä miulle? Riitänkö mie? Ja kun kaikki ajatukset vain poukkoilevat päässäni edes takaisin - sillä oi kyllä ne poukkoilevat ja lujaa - niin Visby ja Gotlanti tuntuivat liian pieniltä miulle ja ajatuksilleni ja miun oli pakko lähteä pois ihan vain tietääkseni, että se on mahdollista. En ole vankina omassa unelmassani vaan unelmankin jälkeen on elämää, vaikka itse en tiedäkään mitä se on ja missä. Niinpä pakkasin reppuni, sain yösijan luokkatoveriltani Tukholmassa ja menin yhdeksi yöksi ja päiväksi Tukholmaan etsimään vastauksia.

Tukholma on täynnä mahdollisuuksia. Se on tuttu ja tuntematon, sieltä löytää autioita keskiaikaisia katuja ja ihmisiä täynnä olevia ostosparatiiseja. Tämä mahdollisuuksian sekamelska lamaannutti miut ihan täysin enkä todellakaan tiennyt, mitä halusin tehdä. Onneksi luokkatoverini päätti puolestani perjantai-illan ja lauantai-päivän kierrättämällä minnuu pitkin Tukholmaa ja näin paljon, mitä en ennen ollut nähnyt. Nyt tiedän, että haluan sinne uudestaan keväällä, kävelemään Djurgårdenin puistotietä, vierailemaan Skanssenissa ja Gröna Lundissa. Myös Kuninkaan linna ja kaupungintalo kuuluu 'pakko nähdä'-listaan, kuten myös arkkitehtuurimuseo. Kyllä, Tukholmassa on paljon nähtävää - ja paljon ihmisiä. Olin unohtanut sen.

Tukholma on suurkaupunki eikä sitä voi edes verrata Helsinkiin. Mielestäni Helsinki on pieni verrattuna Tukholmaan, itse asiassa Helsinki on aika kotoisa Tukholman jälkeen ;) Enpä olisi uskonut koskaan sanovani noin =D Mutta suurkaupungit eivät ole miun juttu, ne eivät vaan ole. Pienet kaupungit ovat suloisia ja viihdyn niissä mm. Turku ja Sevilla (jos Sevillaa voi sanoa pieneksi... Voiko Pilvi?), mutta suurkaupungit.... Niissä on liikaa ihmisiä... Ja Tukholmassa, siellä oli myös paljon suomalaisia! Se oli kummallista, todella kummallista. Tunne heidät kuullessaan oli sama kuin Tansaniasta palatessa Heathrown lentokentällä, muistatteko? Sitä halusi vaan paeta ja sulkea korvansa. Outoa ja ahdistavaa. Ei miulla mitään suomalaisia vastaan ole eikä ruotsalaisilla ainakaan ole päinvastoin: ruotsalaiset pitävät suomalaisista turisteista ihan oikeasti. Mutta suomalaiset eivät vaan kuuluneet suunnitelmaani eikä miun Tukholmaan. Ne sotkivat ajatukseni. Jos törmäisin täällä Visbyssä suomalaisiin, se olisi ihanaa, mutta Tukholmassa se oli eri juttu. Kummallista. Mutta joo, en halunnut törmätä heihinkään.

Niin siitä sitten kävi, etten ostanut mitään koko reissulta =) Löysin muutaman ihanan kaupan, jossa on pakko käydä joskus toiste, mutta nyt ei vaan tuntunut siltä. Löysin niiden sijasta Tukholmasta uuden, kauniin kaupunginosan, jossa on myös pakko käydä joskus ajan kanssa =) Siellä ei ollut ihmisiä ;) Vanha kaupunki tuntui ihmismäärästä huolimatta kodilta ja kävin tutuissa lempparikaupoissa vain fiilistelemässä =) Vanhan, tutun kahvilan sijaan löysin uuden, josta pidin valtavasti. Siellä otin koko reissun ainoan valokuvan: söpö kahvipoika teki miulle perhosen Mocca Latteeni - rakkautta...

Tukholmaan menoni syy oli oikeastaan Fame, sillä halusin nähdä sen ja sitä ei ainakaan vielä ole tulossa tänne Visbyn elokuvateatteriin, joten halusin mennä katsomaan sen Tukholmaan =) Kai niitä oudompiakin syitä on lähteä jossain käymään, matkustaa reilut neljä tuntia suuntaansa ja maksaa lähes 60 € siitä hyvästä ;) No näinhän siinä ohessa muutakin ;) Ja matkailu avartaa aina =)

Mutta löysinkö vastauksia? En. Kannattiko mennä? No tietenkin! Mutta en voi sanoa olevani kovinkaan paljon paremmalla mielellä takaisin Visbyssä. Visby on Visby ja Gotlanti on Gotlanti - mutta kyllä mie mielummin täällä olen kuin Tukholmassa ;) Kai mie sen vastauksen sain. Ja tiedänhän, että haluan mennä Tukholmaan uudestaan luultavasti vielä monta kertaa tulevien kuukausien aikana. Selailin tuossa Tukholman hostelleja ja löysin monta oikein kivaa vaihtoehtoa, joten kyllä mie sinne vielä menen ihmettelemään =)

Totuus kuitenkin on, että jokainen on oman onnensa seppä eikä se onni välttämättä kaukaa löydy vaan sieltä, missä olet. Siitä todisteena oli taas tämä päivä =) Leijuin koko jyrkän ylämäen ylös kirjastolta tänään ryhmätyömme päätteeksi. En osaa sanoa miksi, sillä emme saaneet niin paljon aikaisiksi, mutta meillä oli kivaa ja miulle vaan jäi hyvä mieli =) Ei siihen muuta tarvita. Mutta löysin taas avaimen onneeni ja hypähtelin kotimatkan, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan =) Olen onnellinen, että olen täällä ja tässä, vaikka en tiedäkään mitään tulevasta. Kai miun pitää vaan - taas ;) - olla kärsivällinen ja antaa ajan näyttää tulevaisuuteni ja sitä ennen nauttia hetkestä ja matkasta. Sådant är livet, men vem bryr sig!

Hih. Ihme on tapahtunut Gotlannissa: täällä satoi tänään lunta =) Ei niin paljon, että se maassa olisi näkynyt millään lailla, mutta kylmille katoille sitä jäi hitusen verran =D Oli kiva kävellä lumisateessa, tuntui talvelta =) Tuon ristikkorakenteisen talon tiilikatolta voi nähdä tämän lumen määrän - se ei siis ollut paljoa, mutta lunta kuitenkin ;)

Ja tänään sain tietää, että olin luokkani paras fysiikan kokeessa. Otan tiedon vastaan hieman ristiriitaisin tuntein... Toi toinen koe meni ihan penkin alle, mutta onhan se kiva tietää, että osaa ruotsia sen verran, että pärjää kokeessa. Mutta toi puhuminen. Se on yhä yhtä tuskaa... Kai sekin vielä joskus - tai sitten ei. En tiedä. Blääh....

Mutta haluan jakaa vielä Ruotsin erinomaisuutta ennen kuin jatkan koulutehtävien tekoa. Täällä kierrätetään muovia =) Kun tulin tänne, ei opiskelija-asuntolassamme kierrätetty muuta kuin kartonki+paperi ja muut roskat. Nyt marraskuun alusta on tullut voimaan joku uusi säädös, joka pakottaa lajittelemaan muovit (pehmeät ja kovat), lasit, metallit, kartongit, lehdet ja muut roskat - kaikki siis erikseen =) Biojäte kuuluu noihin "muihin roskiin". Näiden muutaman päivän aikana olen huomannut, että ainakin miun taloudessa kaikki jäte jakaantuu tasan tarkkaan noihin kategorioihin, joista muoviroskat vievät suurimman osan. Muihin jätteisiin kuuluu vain biojätteet, mikä tuntuu kummalta, mutta siis muiden jätteiden osuus on ihan minimaalinen. Aivan erinomaista! Nyt vasta tajuan, kuinka paljon muovijätettä tulee per talous kaatopaikalle ja olen ihan järkyttynyt! Miksei Suomessa kierrätetä muovia? Kaatopaikat tyhjentyisivät kokonaan, sillä Suomessa sentään kierrätetään biojätekin... Tässäpä pohtimisen aihetta niille, jotka asiaan pystyvät vaikuttamaan. Käsittämätöntä! Nyt syömään...

Mie sain VG:n!!!! Mie sain miun ekasta ruotsinkielisestä tentistä VG!!!!! =D Siis ihan uskomatonta ja älyttömän kivaa ja käsittämätöntä ja aivan mahtavaa =D Sain 65/70 pistettä =D Hihii!!!!! Kai mie sitt jotain olen osannut kirjoittaa ruotsiksikin vaikka itse olin hyvin epävarma tentin jälkeen... JEEEE!!!!

Niin. Ruotsalainen arvoasteikko on hiukkasen erilainen kuin suomalainen - tai chileläinen, jos vertaan tässä nyt siskoni elämään. Täällä yksinkertaiasesti joko pääsee läpi tai ei pääse tai on todella hyvin läpipäässyt. Arvoasteikko on siis vain G (godkänt=hyväksytty) ja VG (väl godkänt=hyvin läpipäässyt) ja jos ei pääse läpi niin ei saa mitään arvosanaa. Tässä fysiikan tentissä piti saada puolet oikein jotta pääsi läpi, mutta en tiedä mikä on G:n ja VG:n raja, mutta toisaalta ymmärrettävää, että jos saa 65 pistettä 70 pisteestä niin se on VG =) Hih! Kivaa =D Kivikurssissa piti kaikki tehtävät ollut tehtynä ja osallistunut kaikkiin käytäntöihin, jos halusi päästä läpi, sen arvosasteikko G:n ja VG:n osalta on vielä mysteeri, mutta se selviää keskiviikkona... Olen jo kysynyt: kyllä, mie olen läpipäässyt, joten ei huolta =) G se on siis =)

Mutta tämän päivän tentti ei mennyt ihan niin hyvin kuin tuo edellinen. Ei yksinkertaisesti huvittanut lukea siihen. Tai siis luinhan mie, enemmän kuin moni luokkalaiseni, mutta mie en sillä lukemisella pärjää kun ruotsista on kyse, mutta kyllä mie nyt puolet sain oikein, olen siitä aika varma, mutta VG jää haaveeksi ;D Yhtä tehtävää en ymmärtänyt lainkaan, joten kirjoitin vain, etten ymmärrä, mitä haet tällä takaa eikä miulla ole aikaa pohtia sitä =D Jää siis ne 5 pistettä saamatta ;) Kiire oli kova tänään kirjoittamisen suhteen, poistuin vikana, mutta en ollut ainoa, joka oli loppuun saakka =) Meni siis muillakin viime minuuteille asti tuo vastaaminen. Hiukan harmittaa, mutta toisaalta kun ajattelee millä fiiliksillä olen ollut viimeisen viikon, niin kai voin olla vaan ylpeä itsestäni että jaksoin edes mennä tenttiin ja jopa lukea siihen =)

Mutta ajatelkaa: mie sain VG:n ekasta fysiikan tentistä =) Aika hienoa =D Vaikka tää jäis - ja luultavasti jääkin - ainoaksi VG:ksi niin silti tuntuu hienolta nyt =) Mutta kurssin arvosana ei tule olemaan VG, sillä kuten jo aiemmin olen kertonut: nää tentit ovat vaan alustavia ja tähän kuuluu projekteja, kirjallisia tehtäviä, suullisia esityksiä ja kahdeksan sivun artikkeli... Mutta tuntuu vaan hienolta, että selvisin juuri tentistä noin hyvin. Miulle se on kuitenkin vaativampaa kirjoittaa tietyssä ajassa vastaukset ruotsiksi kun ei välttämättä ymmärrä edes kysymystä... Haluan nyt nauttia tästä pienestä onnistumisesta tässä suuressa kaaoksessa. Taidan lähteä ostamaan jäätelöä...

Ps. Hups... Sain juuri kuulla, että mie sain korkeimmat pisteet ystäväpiiristäni - siis niistä luokkamme hikareista. Nyt nolottaa... Mutt jäätelö on HYVÄÄ =)

No niin. Kai se on pakko myöntää: miulla on kulttuurishokki. Joku viisas joskus sanoi, että se iskee kahden kuukauden jälkeen ja järkyttävää kyllä: se piti paikkansa miun kohdalla. Jos tätä alkaa analysoida tarkemmin niin iskikö se sen takia, että tiesin sen mahdollisuuden olevan olemassa vai toiminko niin kuin keskivertoihmiset ja se iski oikeasti aikataulussaan? Niin, aina voi miettiä syytä... Mutta sitä tää varmaan nyt on.

L. Plym-Rissanen on kirjoittanut kulttuurishokista ja sellaisen monisteen me vaihto-oppilaat saimme mukaan Suomesta. Kaivoin sen nyt esiin, kun elämä täällä "vieraassa" maassa tuntuu niin rankalta. On sinänsä kiva tietää, että se on vaan joku "vaihe" eikä pysyvä olotila. Myrskyn jälkeen ilmeisesti on poutasää - sitä odotellessa.

Plym-Rissasen mukaan kulttuurishokkiin kuuluu usein neljä vaihetta. Ensimmäinen vaihe alkaa heti maahan tultua ja sitä kutsutaan turisti- ja kuherruskuukausivaiheeksi. Sen aikana kaikki vaikuttaa erikoiselta, mutta viehättävältä, ja kaikki on niin ihanaa - tämän vaiheen olen todellakin läpikäynyt ;D

Seuraavaksi iskee kriisivaihe. Maa, asunto ja koulu näyttävät "huonot" puolensa, kieli on hankalaa etkä ymmärrä puhetta ja olet koko ajan väsynyt. Pikkuasiat ärsyttävät, kuten yläkerran asukkaan tärinähälytys kännykässä tai naapurin kovaääniset vieraat. Et jaksa puhua kieltä, koska se on niin vaikeaa, vaan olet mielummin hiljaa - jep, tämäkin koettu.

Tämän jälkeen voi iskeä pakokauhu. Saat ihania viestejä ystäviltä Suomesta, ikävöit suomen kieltä, Suomen helppoa elämää ja ihania ihmisiä. Menetät uskosi kielitaitoosi ja masennut, koska kaikki on vaan niin vaikeaa ja rankkaa. Olet jopa epätoivoinen ja suunnittelet aikaisempaa kotiinpaluuta. Hautaudut nettiin suomenkielisille sivuistoille, kirjoitat kaipaavia sähköposteja ystävillesi ja haluat unohtaa olevasi ulkomailla - kyllä tämä on nyt päällä, mutta ei noin rankassa muodossa. Kieli on todella hankalaa ja olen menettänyt uskoni osaamiseeni, ikävöin Suomea ja suomen kieltä, mutta en suunnittele kotiinpaluutta. Tosin olisi ollut kiva olla Kerimäen kirkolla poikien kanssa, kun se valmistui eilen. Sinne menoa harkitsin vakavissani, mutta kouluhommat estivät sen. Ikävöin kirkon poikia ja kesää kyllä ihan järjettömissä määrin, mutta koska hommat on nyt ohitse, ei olisi järkeä palata sinne. Mutta masennus ja epätoivo on päällä lievässä mittakaavassa ja haluan päästä pois Gotlannista edes hetkeksi. Ehkä se Tukholman reissu ei olisi paha idea tähän väliin...

Mutta lopussa alkaa vähitellen aurinko paistaa ja seuraa sopeutumisen vaihe. Elämä alkaa yllättävästi taas maistua ja alat ymmärtää kavereidesi puhetta. Koulukaan ei ole niin kamalaa ja huomaat osaavasi asioita, puhut ihan huomaamattasi sujuvasti kieltä. Koulukaverisi ja naapurisi ovat ihan hyviä tyyppejä ja suunnittelette yhdessä reissuja. Kuvioihin saattaa tulla mukaan uusi opiskelija, joka on yhtä pihalla kuin sie olit alussa, ja pääset neuvomaan häntä ja huomaat olevasi avuksi etkä aina vain avun pyytäjänä. Kriisivaihe tuntuu kuin sairaudelta, josta paranit ja se tuntuu jopa huvittavalta. On aika nauttia elämästä - tätä vaihetta odotellaan yhä... ;)

Kuten sanoin, on lohduttavaa tietää, että tämä on vain joku vaihe, mikä pitää käydä lävitse eikä pysyvä olotila. Ensimmäistä kertaa vakavissani mietin lääkäriin menoa ja masennuslääkkeiden hankkimista, niin pahalta tämä on tuntunut, mutta ehkä se alkaa jo vähitellen helpottamaan. Ruska on kaunis ja sää ihanan pirteä, ehkä ne pakkaset kohta löytävät tännekin =) Eilen Gotlanti tuntui liian pieneltä ja olin vähällä hypätä iltalauttaan ja lähteä vaan pois, sillä halusin muutakin kuin Visbyn pienet ja tutut kadut. Visby todella on pieni. Kiersin eilen sen ympäri iltakävelylläni eikä siihen mennyt kuin vajaa kolme tuntia ;) Ok, kävelin aika lujaa, mutta silti. Kuherruskuukausi taitaa siis olla ohitse ;D Mutta jo eilen tajusin Visbyn hyviäkin puolia ja mietin elokuviin menoa, kaipaan vaan jotain uutta Visbyn elämääni ja elokuviinmenokin saattaisi riittää. Mutta yhtenä mahdollisuutena pidän Tukholmaan lähtöä. Voisin lähteä aamulautalla ja tulla takaisin iltalautalla. Siinä välissä olisi kuitenkin 6 tuntia Tukholmassa oloa ja ehtisin näkemään Famen =D Kai sitä voi olla hullumpiakin syitä lähteä Tukholmaan kuin elokuviin meno ;D Pitää seurata, miten pahasti saamme hommia ensi viikolla. Jos ne mahdollistavat yhden vapaapäivän niin sitten voisin karata Tukholmaan lauantaina. Katsotaan...

Mutta joo, hymyilen jo täällä =) Mikä piristäisi elämää kuin jutteleminen kirkon poikien kanssa puhelimessa ja kunnon itkut päälle ;D Sitten voi nauttia kaakaota ihanasta vihreästä mukista, jonka ostin viikko sitten Etelä-Gotlanti kierrokseltamme, ja pistaasikorvapuustia, joka oikeasti maistuu pistaasilta, kauniin lamppuni valossa kuunnellen mieltä piristävää musiikkia - ja katsellen hölmöjä teinisarjoa YouTuben kautta ;) Kyllä se tästä, aina se tästä, ja pian taas leijun pilvissä =D

Ironista. Halusin tulla Ruotsiin opiskelemaan, sillä tiesin, että täällä joutuu tekemään enemmän töitä (lue: pakostikin oppii enemmän) ja nyt sitä työtä on niin paljon, etten tiedä ehdinkö suorittamaan kaiken. Jos en olisi kokenut tätä kevättä - ja kesääkin - niin sanoisin, etten kykene tällaiseen määrään tehtäviä, mutta koska koin ne ja selvisin kaikesta hengissä, tiedän venyväni liiankin paljon tarpeen vaatiessa. Kysymys vaan kuuluu: onko se sen arvoista? Mikä on venymisen tarkoitus?

Luulin 36 sivua ruotsinkielistä tieteellistä tekstiä olevan paljon, mutta olin väärässä. Se oli itse asiassa aika helppoa. Tämän hetkiseen kurssiin joudumme suorittamaan kaksi tenttiä (molemmat vähintään kaksi kertaa isompia kuin Turun koulussa yksikään tentti tähän asti), kaksi projektia, joista molemmista kirjalliset tuotokset (sivumäärää en onneksi vielä tiedä, mutta veikkaan 10 sivua per projekti), yksi 8 sivun artikkeli, johon pitää lukea n. 10 kirjaa (miulla tällä hetkellä 20, mutta en aio lukea kaikkia kannesta kanteen) ja sitten vielä yksi todella mielenkiintoinen Rakennusfysiikan kirja, jossa on 562 sivua... Niin. En tiedä mitä sanoa.

Pakostakin sitä miettii, että jos olisin "normaali" vaihto-oppilas ja harrastaisin tuota opiskelijaelämääkin, niin missä välissä? Olen siitä hankala luonne, että tarvitsen myös sitä yksinoloaikaa ja nytkin tuntuu, etten saa tarpeeksi aikaa vaan rentoutua, jotta jaksaisin lukea kaikki kirjat, joita pöydälläni on. Ja sitten kun pidämme kokouksia opettajien kanssa kevään kurssien suhteen niin olotila ei helpotu yhtään voin kertoa. Vielä pahempaa on luvassa vuoden edetessä ja kesäkuussa, kun koulu vihdoinkin loppuu ja jos olen hengissä niin itken varmasti helpotuksesta - sitä ennen itken vain ahdistustani. Mutta kuten todettu: täällä pakostakin oppii jotakin. Kunhan jostain saisi voimia suorittaa tämän kaiken....

Mutta onneksi on jotain positiivistakin - kai. Kivikurssimme opettaja ilmoitti tänään, että vain puolet luokaltamme on läpäissyt kurssin tehtävät. Aika järkytys, kuten varmaan osaatte arvata. Ei mikään hyvä läpipääsyprosentti. Ja erityisesti, kun tiedän että luokkamme on todella hikariluokka. Lähipiirini on luokkamme elitismiä, jotka varastavat (lue: ehtivät ensin lainaamaan) kaikki kurssin kirjat kirjastosta viikkoa ennen kurssin alkua ja lainaavat vielä 10 extrakirjaa samasta aiheesta - ihan varmuuden vuoksi ;) En siis todellakaan yllä luokkani tasolle omalla panostuksellani. Jopa pojat ovat hyvin aktiivisia ja kovia tekemään töitä. Siispä opettajan ilmoitus oli aika ahdistavaa miun kannalta: jos vain 6 on päässyt läpi niin mikä sanoisi, että mie kuuluisin siihen porukkaan. No vieläkään en voi ihan varmuudella sanoa kuuluvani siihen 6 joukkoon, sillä en todellakaan mennyt kysymään asiasta (olen masokisti, mutta en sentään itsetuhoinen), mutta opettaja ei pyytänyt minua sivummalle, kuten hän kutsui muita, jotka eivät läpäisseet kurssia, joten sillä perusteella olen saattanut läpäistä kurssin =) Tietysti tässä on vielä se mahdollisuus, että opettaja ei kehdannut nolata minua luokan edessä, sillä itkin epätoivoani jo kesken tuntiakin, joten arvoitukseksi jää asian todellinen laita. Mutta ajatelkaa: vain kuusi pääsi läpi ja kaikki kuitenkin palauttivat tehtävät ja kirjoittivat paljon! Eikö se jo kerro koulumme kovasta vaatimustasosta... Miun oloa ei yhtään helpota se, että tulevan artikkelin ruotsin kielen pitää olla täydellistä... Jep, täällä ei pääse millään tavalla helpolla.

Alakulo valtaa miut joka kerta, kun suomalaiset ystäväni käyvät täällä vierailemassa. Alan analysoida joka kerta itseäni, haluamisiani, rakkauksiani, outouttani, elämäni järjettömyyttä, osaamattomuuttani, sitä etten ole sitä, mitä muut miusta odottaa ja sitä, että ylipäätään olen mitä olen. Rakastan ystäviäni ja olen otettu, että he haluavat käydä täällä luonani, mutta heidän vierailunsa jälkeen miun täytyy toipua muutama päivä ja nousta masennuksen syövereistä, johon joudun heidän lähdettyään. Tunnen joka kerta huonoa omaa tuntoa siitä, että rakastan Visbyytä ja Gotlantia niin paljon, ihan kuin se olisi jollain lailla kiellettyä, sillä tietenkään kukaan muu ei jaa niin suurella tunteella rakkauttani tätä outoa saarta kohtaan - mie puolestaan rakastun tähän saareen joka hetki enemmän. Mutta joka kerta palaan pohtimaan, mikä järki on ylipäätään rakastaa mitään, se on aina ollut tuhoni. Kukaan toinen ihminen ei pysty jakamaan intohimoani rakastamiin asioihin, mutta onneksi he sentään ymmärtävät minnuu ja hyväksyvät miun hullun rakkauteni outoihin asioihin. Mutta silti. En tiedä. Tuntuu väärältä rakastaa, tuntuu väärältä olla tällainen kuin olen. Voinko oikeasti koskaan löytää yhtä ihmistä, joka rakastaisi yhtä paljon kuin mie? No, onneksi miulla on monta ystävää, joiden kanssa voin jakaa rakkauksiani eri kohteisiin. Toisten kanssa voin tanssia ja syödä, toisten kanssa katsoa elokuvia suurella intohimolla, toisten kanssa seikkailla puutarhassa ja luonnossa, aina löytyy ystävä kuhunkin rakkauteeni =) Mutta silti. En tiedä. Elämälläni ei ole mieltä eikä tarkoitusta. Riittääkö rakkaus sellaiseksi? Ääh... Palataan kivoihin asioihin ;) Olen taas rakastunut Gotlantiin enemmän =D

Luokkatoverini tosiaan oli täällä luonani muutaman päivän ja pääsin taas esittelemään miun Visbyytä. Eka ilta oli niin kaunis kuin syksyinen ilta vain voi olla ja päädyimme meren rannalle ihailemaan auringonlaskua =)

Muut päivät menivätkin harmauden keskellä tihkusateessa, mikä tietenkin harmitti, mutta nyt ON syksy, joten sitä saattoi olettaakin. Mutta emme antaneet harmaan sään masentaa meitä, sillä olihan siinä se hyvä puoli, että saimme otettua loistavia kuvia =D

Lauantaina päätimmekin lähteä autoretkelle hyödyntäen taas Micken halpoja hintoja =) Koska olin viikko sitten ollut Pohjois-Gotlannissa niin ajattelin, että nyt olisi hyvä tutustua paremmin Etelä-Gotlantiin =) Niinpä selailin matkakirjoja ja merkkasin summan mutikassa karttaan paikkoja, joissa olisi kiva käydä, jos ajelemme siellä suunnassa. Meillä ei ollut oikeastaan mitään kummempaa suunnitelmaa, kunhan päätimme ajella etelään päin ja katsella mitä tulee vastaan. Se toimi =)

Lähdimme puoli kymmenen maissa Visbyystä aloittaen kierroksemme Kneippbystä, jossa oli kirpputori. Mie sain sieltä itselleni synttärilahjaksi kauniin sinisen lampun =) Kaikki miut tuntevat tietävät suuren rakkauteni valoja kohtaan ;D Oi, se on kaunis ja ihana! Laitan vielä myöhemmin tännekin kuvia siitä =) Kirpputorin jälkeen ajoimme Högklintiin ihailemaan maisemia. Ne olivatkin jotain aivan uskomatonta - taas kerran... Mie jaksan hämmästellä yhä joka kerta Gotlannin maisemien ihmeellisyyttä ja satumaisuutta. Aivan käsittämätöntä... Sieltä näkyi Visbykin =) Mutta eipä näyttänyt hullummalta lähikyläkään =)

Mutta Högklint. Se oli kaunis, ihana ja rakkautta - kuten olettaa saattoi... Luonnon karuutta, värien loistoa, turkoosia vettä, hiekkarantaa...

Vietimme Högklintissä aikaa lähes kaksi tuntia kulkien pitkin rantaa edestakaisin, ylös alas, ja sen jälkeen maistuikin herkulliset - ja oudon vihreänsävyiset ;) - pistaasikorvapuustit. Kaikkea ne ruotsalaiset keksii, mutta oli se ihan toimivaa ;) Evästauon jälkeen jaksoikin taas jatkaa matkaa =)

Seuraava pysähdyksemme oikeastaan vahingossa oli Gannarve. Mie olin monesti nähnyt kuvia paikasta ja ajatellut, että olisi kiva joskus nähdä ne, mutta tietämättäni enempää kohteesta olin ympyröinyt sen kartasta, joten pysähdyimme siinä =) Gannarve on harmaista kivistä tehty hauta laivan muotoon. Se on pronssiajalta eli n. 1000 eKr ja se on 29 m pitkä ja 5 m leveä ja se sijaitsee keskellä peltoa maatilan ja autotien läheisyydessä. Hautamuodostelmasta oli kauniit maisemat merelle kohti Lilla Karlsötä - saarta, jossa miun täytyy vielä täällä oloaikanani käydä...

Jatkoimme matkaamme länsirannikkoa pitkin alaspäin niin rannassa kuin vain pystyimme ajamaan ja löysimme itsemme pienestä kalastajakylästä, josta oli loistavat näkymät niin Lilla Karlsölle kuin Stora Karlsölle. Seikkailimme hetken rannassa merilevän ja hiekan seassa ja nautimme maisemista - vaikka merilevän tuoksu ja siitä pöllähtävä kärpäsparvi ei ehkä ollut mikään ihan mielyttävä kokemus ;)

Tiet olivat pieniä ja kiehtovia ja mie tietenkin nautin suunnattomasti ajamisesta kiemurrellen rannikkoa pitkin ja vältellen suurempia kuoppia. Olimme todellakin liikkella turistikauden ulkopuolella, vaikka täällä alkoikin nyt syysloma. Ehkäpä juuri sen takia emme olleet täysin ainoat, jotka olivat liikenteessä. Gotlantilaisten ystävällisyys jaksaa hämmästyttää, sillä ajellessamme etanan vauhtia ihmiset tervehtivät aina kun ohitimme heidät =) Oli kotoisaa =) Suosittelen lämpimästi rantareittiä kaikille, joilla ei ole kiire. Tie oli pitkä ja hidas ajaa, mutta niin erikoinen ja mielenkiintoinen. Puut olivat kasvaneet tuulen ehdoilla saaren sisäosiin suuntautuen, mikä teki maisemasta hyvin absurdin =D Tuota reittiä pitkin olisi kiva pyöräillä - siis jos ei tuule ;)

Olin merkinnyt karttaan Näsuddenin, joten toki ajoimme sinne - ja eksyimme ;) Vieläkään ei ole tarkkaa tietoa miksi olin merkinnyt kyseisen kohteen, sillä ainut mitä löysimme kyseiseltä niemeltä oli tuulivoimaa - paljon. Tuulivoima tuulisella saarella on hyvin yleistä ja kaikkialta minne Gotlannissa ajaa löytää kyseisiä tuulivoimaloita, mutta Näsudden oli niiden keskittymä. Se oli itseasiassa aika karmaisevaa. Erityisesti sain kylmiä väreitä niistä jättimäisistä tuuliviiristä, jotka olivat paikoillaan - ne olivat epäilyttäviä. Ymmärrän nyt täysin koirien epäluulon paikoillaan olevia kiviä kohtaan, sillä liikkumattomassa tuuliviirissä on jotain todella pelottavaa ja ahdistavaa. Ne ovat arvaamattomia. Ja kun pysähdyimme niitä katselemaan niin se ääni, se oli karmiva =/ Voisin kuvitella kauhuelokuvan sijoittuvan kyseisten vekottimien lähelle. Pimeällä minnuu ei saisi sinne kirveelläkään. Tähän asti olin pitänyt niistä, mutta Näsudden sai miut toisiin ajatuksiin, ne ovat luonnottomia vekottimia. Ihoni menee vieläkin kananlihalle, kun vain ajattelen niitä =/ Jaiks...

Lopulta monen tunnin ajelun jälkeen pääsimme Gotlannin eteläkärkeen "Englannin nummille". Tie Hoburgeniin oli lumoava. Ohitimme Bottarven ja Vamlingbon kirkon, joihin miun on pakko tulla joku toinen kerta, niin kiehtovilta ne vaikuttivat, mutta Hoburgen: se oli satumaa =)

Kyltissä luki Kaunis rannikkotie eikä se luvannut turhia. Kylmäkivimuurit ympäröivät peltoja ja gotlantilaisia maatiloja ja kun pääsimme merenrantaan niin Husryggen lumosi meidät. Käsittämättömiä "nummimuodostelmia" rannikkoa myötäillen. Pysähdyimme Kättelvikenin hiekkakivilouhimolle. Kesäaikaan paikan päällä on museokin avoinna, mutta nyt pääsimme ihailemaan vain rakennuksia.

Koska "nummet" kiehtoivat meitä niin tietenkin päätimme kiivetä niille maisemia ihailemaan - ja kyllä se olikin sen kiipeämisen arvoista. Sieltä sai kokonaiskuvan hiekkakivilouhimostakin =)

Ajoimme vielä tietä eteenpäin ja päätimme käydä tervehtimässä Hoburgsgubbenia ja hänen luolaansa =) Ja koska olimme Gotlannin eteläkärjessä niin pitihän meidän kiivetä ylös ihailemaan maisemia joka suuntaan.

Matkan yhteenvetona voisi sanoa paljon merta, Gotlannin karuutta ja tasaisuutta, mutta myös kiipeilyä ja peltojen vihreyttä, jalopuiden uskomatonta ruskanloistoa, mielenkiintoisia ja erikoisia teitä, outoja tuulivoimaloita ja ystävällisiä ihmisiä. Luokkatoverini mielestä Gotlanti on aivan liian idyllinen hänen makuunsa - täältä kun on vaikea löytää ränsistynyttä taloa tai edes piharakennusta. Kaikkialla on vain kaunista ja siistiä, liian idyllistä ;) Mutta mie rakastan sitä! Rakastan gotlantilaisia valkoiseksi kalkittuja kivitaloja ja niiden värikkäitä ikkunanpuitteita, kylmäkivimuureja pellon ja tien laitamilla, lampaita ja lehmiä käyskentelemässä niillä. Mie rakastan Gotlannin outoa ja salaperäistä luontoa, sen karuutta ja vihreyttä, outoja piikkipensaita, matalia mäntypuita, upeita jalopuita, merta ja tuulta, kaikkea. Mitä enemmän näen ja koen, sitä enemmän rakastun. Kyllä. Mie voisin sua täällä, mie todella voisin, mutta mitä tekisin siihen en osaa vielä vastata.

Nyt olen käynyt niin Gotlannin pohjois- kuin eteläkärjessä sekä Gotlannin korkeimmalla kohdalla niin Lojsta Hedilla kuin Sliten Cementa-tehtaan piipussakin =) Niin ajoimme Lojsta Hedin kautta kotia - tai ainakin niin luulemme. Se on Gotlannin korkein kohta ja kartassa se on keskellä tietä ja olihan se hiukan korkealla, mutta ei sieltä mitään nähnyt kun se oli keskellä metsää, joten en voi sanoa sen olleen mitenkään erikoinen kokemus ;) 82 metriä meren pinnan yläpuolella ei kuitenkaan ole paljoa, ei Cementa-tehtaan 100 metrin jälkeen ;) Mutta nyt on sekin koettu ;)

Karttaan jäi vielä monta ympyröityä kohtaa, jossa emme ehtineet - emmekä jaksaneet - käydä, joten autoretkiä tulee vielä monta kappaletta. Tarkoitus olisi keväällä kiertää monta paikkaa, jotka eivät enää tähän aikaan vuodesta ole auki - mm. kirkkoja, Bunge-museet, vikingby, Bottarve jne... - joten ei tämä Gotlanti ihan heti ole läpi käyty. Ja niin sinne Lilla ja Stora Karlsöhönkin on päästävä ja Öölantiin, jep jep. Näillä näkymin - tai siis ainakin toistaiseksi - suomalaisia vieraita ei ole odotettavissa ennen joulukuuta, jolloin ehkä perheeni saapuu käymään, mutta sekin on vielä epävarmaa. Nyt siis saan keskittyä opintoihin taas ja kokemaan miun Gotlantia muiden Gotlannin sijaan. Järkytyin kun tajusin, että lähden 7 kuukauden päästä pois! Paitsi jos saan kesätöitä täältä, niin sitten olen täällä pidempään ;) Olen hidas ja tarvitsen aikaa, siksi 7 kk on miulle vähän kun toisille se on ikuisuus. Mutta onhan se sentään 7 kk - lasi on siis puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä =) On tässä vielä aikaa =)