Alakulo valtaa miut joka kerta, kun suomalaiset ystäväni käyvät täällä vierailemassa. Alan analysoida joka kerta itseäni, haluamisiani, rakkauksiani, outouttani, elämäni järjettömyyttä, osaamattomuuttani, sitä etten ole sitä, mitä muut miusta odottaa ja sitä, että ylipäätään olen mitä olen. Rakastan ystäviäni ja olen otettu, että he haluavat käydä täällä luonani, mutta heidän vierailunsa jälkeen miun täytyy toipua muutama päivä ja nousta masennuksen syövereistä, johon joudun heidän lähdettyään. Tunnen joka kerta huonoa omaa tuntoa siitä, että rakastan Visbyytä ja Gotlantia niin paljon, ihan kuin se olisi jollain lailla kiellettyä, sillä tietenkään kukaan muu ei jaa niin suurella tunteella rakkauttani tätä outoa saarta kohtaan - mie puolestaan rakastun tähän saareen joka hetki enemmän. Mutta joka kerta palaan pohtimaan, mikä järki on ylipäätään rakastaa mitään, se on aina ollut tuhoni. Kukaan toinen ihminen ei pysty jakamaan intohimoani rakastamiin asioihin, mutta onneksi he sentään ymmärtävät minnuu ja hyväksyvät miun hullun rakkauteni outoihin asioihin. Mutta silti. En tiedä. Tuntuu väärältä rakastaa, tuntuu väärältä olla tällainen kuin olen. Voinko oikeasti koskaan löytää yhtä ihmistä, joka rakastaisi yhtä paljon kuin mie? No, onneksi miulla on monta ystävää, joiden kanssa voin jakaa rakkauksiani eri kohteisiin. Toisten kanssa voin tanssia ja syödä, toisten kanssa katsoa elokuvia suurella intohimolla, toisten kanssa seikkailla puutarhassa ja luonnossa, aina löytyy ystävä kuhunkin rakkauteeni =) Mutta silti. En tiedä. Elämälläni ei ole mieltä eikä tarkoitusta. Riittääkö rakkaus sellaiseksi? Ääh... Palataan kivoihin asioihin ;) Olen taas rakastunut Gotlantiin enemmän =D

Luokkatoverini tosiaan oli täällä luonani muutaman päivän ja pääsin taas esittelemään miun Visbyytä. Eka ilta oli niin kaunis kuin syksyinen ilta vain voi olla ja päädyimme meren rannalle ihailemaan auringonlaskua =)

Muut päivät menivätkin harmauden keskellä tihkusateessa, mikä tietenkin harmitti, mutta nyt ON syksy, joten sitä saattoi olettaakin. Mutta emme antaneet harmaan sään masentaa meitä, sillä olihan siinä se hyvä puoli, että saimme otettua loistavia kuvia =D

Lauantaina päätimmekin lähteä autoretkelle hyödyntäen taas Micken halpoja hintoja =) Koska olin viikko sitten ollut Pohjois-Gotlannissa niin ajattelin, että nyt olisi hyvä tutustua paremmin Etelä-Gotlantiin =) Niinpä selailin matkakirjoja ja merkkasin summan mutikassa karttaan paikkoja, joissa olisi kiva käydä, jos ajelemme siellä suunnassa. Meillä ei ollut oikeastaan mitään kummempaa suunnitelmaa, kunhan päätimme ajella etelään päin ja katsella mitä tulee vastaan. Se toimi =)

Lähdimme puoli kymmenen maissa Visbyystä aloittaen kierroksemme Kneippbystä, jossa oli kirpputori. Mie sain sieltä itselleni synttärilahjaksi kauniin sinisen lampun =) Kaikki miut tuntevat tietävät suuren rakkauteni valoja kohtaan ;D Oi, se on kaunis ja ihana! Laitan vielä myöhemmin tännekin kuvia siitä =) Kirpputorin jälkeen ajoimme Högklintiin ihailemaan maisemia. Ne olivatkin jotain aivan uskomatonta - taas kerran... Mie jaksan hämmästellä yhä joka kerta Gotlannin maisemien ihmeellisyyttä ja satumaisuutta. Aivan käsittämätöntä... Sieltä näkyi Visbykin =) Mutta eipä näyttänyt hullummalta lähikyläkään =)

Mutta Högklint. Se oli kaunis, ihana ja rakkautta - kuten olettaa saattoi... Luonnon karuutta, värien loistoa, turkoosia vettä, hiekkarantaa...

Vietimme Högklintissä aikaa lähes kaksi tuntia kulkien pitkin rantaa edestakaisin, ylös alas, ja sen jälkeen maistuikin herkulliset - ja oudon vihreänsävyiset ;) - pistaasikorvapuustit. Kaikkea ne ruotsalaiset keksii, mutta oli se ihan toimivaa ;) Evästauon jälkeen jaksoikin taas jatkaa matkaa =)

Seuraava pysähdyksemme oikeastaan vahingossa oli Gannarve. Mie olin monesti nähnyt kuvia paikasta ja ajatellut, että olisi kiva joskus nähdä ne, mutta tietämättäni enempää kohteesta olin ympyröinyt sen kartasta, joten pysähdyimme siinä =) Gannarve on harmaista kivistä tehty hauta laivan muotoon. Se on pronssiajalta eli n. 1000 eKr ja se on 29 m pitkä ja 5 m leveä ja se sijaitsee keskellä peltoa maatilan ja autotien läheisyydessä. Hautamuodostelmasta oli kauniit maisemat merelle kohti Lilla Karlsötä - saarta, jossa miun täytyy vielä täällä oloaikanani käydä...

Jatkoimme matkaamme länsirannikkoa pitkin alaspäin niin rannassa kuin vain pystyimme ajamaan ja löysimme itsemme pienestä kalastajakylästä, josta oli loistavat näkymät niin Lilla Karlsölle kuin Stora Karlsölle. Seikkailimme hetken rannassa merilevän ja hiekan seassa ja nautimme maisemista - vaikka merilevän tuoksu ja siitä pöllähtävä kärpäsparvi ei ehkä ollut mikään ihan mielyttävä kokemus ;)

Tiet olivat pieniä ja kiehtovia ja mie tietenkin nautin suunnattomasti ajamisesta kiemurrellen rannikkoa pitkin ja vältellen suurempia kuoppia. Olimme todellakin liikkella turistikauden ulkopuolella, vaikka täällä alkoikin nyt syysloma. Ehkäpä juuri sen takia emme olleet täysin ainoat, jotka olivat liikenteessä. Gotlantilaisten ystävällisyys jaksaa hämmästyttää, sillä ajellessamme etanan vauhtia ihmiset tervehtivät aina kun ohitimme heidät =) Oli kotoisaa =) Suosittelen lämpimästi rantareittiä kaikille, joilla ei ole kiire. Tie oli pitkä ja hidas ajaa, mutta niin erikoinen ja mielenkiintoinen. Puut olivat kasvaneet tuulen ehdoilla saaren sisäosiin suuntautuen, mikä teki maisemasta hyvin absurdin =D Tuota reittiä pitkin olisi kiva pyöräillä - siis jos ei tuule ;)

Olin merkinnyt karttaan Näsuddenin, joten toki ajoimme sinne - ja eksyimme ;) Vieläkään ei ole tarkkaa tietoa miksi olin merkinnyt kyseisen kohteen, sillä ainut mitä löysimme kyseiseltä niemeltä oli tuulivoimaa - paljon. Tuulivoima tuulisella saarella on hyvin yleistä ja kaikkialta minne Gotlannissa ajaa löytää kyseisiä tuulivoimaloita, mutta Näsudden oli niiden keskittymä. Se oli itseasiassa aika karmaisevaa. Erityisesti sain kylmiä väreitä niistä jättimäisistä tuuliviiristä, jotka olivat paikoillaan - ne olivat epäilyttäviä. Ymmärrän nyt täysin koirien epäluulon paikoillaan olevia kiviä kohtaan, sillä liikkumattomassa tuuliviirissä on jotain todella pelottavaa ja ahdistavaa. Ne ovat arvaamattomia. Ja kun pysähdyimme niitä katselemaan niin se ääni, se oli karmiva =/ Voisin kuvitella kauhuelokuvan sijoittuvan kyseisten vekottimien lähelle. Pimeällä minnuu ei saisi sinne kirveelläkään. Tähän asti olin pitänyt niistä, mutta Näsudden sai miut toisiin ajatuksiin, ne ovat luonnottomia vekottimia. Ihoni menee vieläkin kananlihalle, kun vain ajattelen niitä =/ Jaiks...

Lopulta monen tunnin ajelun jälkeen pääsimme Gotlannin eteläkärkeen "Englannin nummille". Tie Hoburgeniin oli lumoava. Ohitimme Bottarven ja Vamlingbon kirkon, joihin miun on pakko tulla joku toinen kerta, niin kiehtovilta ne vaikuttivat, mutta Hoburgen: se oli satumaa =)

Kyltissä luki Kaunis rannikkotie eikä se luvannut turhia. Kylmäkivimuurit ympäröivät peltoja ja gotlantilaisia maatiloja ja kun pääsimme merenrantaan niin Husryggen lumosi meidät. Käsittämättömiä "nummimuodostelmia" rannikkoa myötäillen. Pysähdyimme Kättelvikenin hiekkakivilouhimolle. Kesäaikaan paikan päällä on museokin avoinna, mutta nyt pääsimme ihailemaan vain rakennuksia.

Koska "nummet" kiehtoivat meitä niin tietenkin päätimme kiivetä niille maisemia ihailemaan - ja kyllä se olikin sen kiipeämisen arvoista. Sieltä sai kokonaiskuvan hiekkakivilouhimostakin =)

Ajoimme vielä tietä eteenpäin ja päätimme käydä tervehtimässä Hoburgsgubbenia ja hänen luolaansa =) Ja koska olimme Gotlannin eteläkärjessä niin pitihän meidän kiivetä ylös ihailemaan maisemia joka suuntaan.

Matkan yhteenvetona voisi sanoa paljon merta, Gotlannin karuutta ja tasaisuutta, mutta myös kiipeilyä ja peltojen vihreyttä, jalopuiden uskomatonta ruskanloistoa, mielenkiintoisia ja erikoisia teitä, outoja tuulivoimaloita ja ystävällisiä ihmisiä. Luokkatoverini mielestä Gotlanti on aivan liian idyllinen hänen makuunsa - täältä kun on vaikea löytää ränsistynyttä taloa tai edes piharakennusta. Kaikkialla on vain kaunista ja siistiä, liian idyllistä ;) Mutta mie rakastan sitä! Rakastan gotlantilaisia valkoiseksi kalkittuja kivitaloja ja niiden värikkäitä ikkunanpuitteita, kylmäkivimuureja pellon ja tien laitamilla, lampaita ja lehmiä käyskentelemässä niillä. Mie rakastan Gotlannin outoa ja salaperäistä luontoa, sen karuutta ja vihreyttä, outoja piikkipensaita, matalia mäntypuita, upeita jalopuita, merta ja tuulta, kaikkea. Mitä enemmän näen ja koen, sitä enemmän rakastun. Kyllä. Mie voisin sua täällä, mie todella voisin, mutta mitä tekisin siihen en osaa vielä vastata.

Nyt olen käynyt niin Gotlannin pohjois- kuin eteläkärjessä sekä Gotlannin korkeimmalla kohdalla niin Lojsta Hedilla kuin Sliten Cementa-tehtaan piipussakin =) Niin ajoimme Lojsta Hedin kautta kotia - tai ainakin niin luulemme. Se on Gotlannin korkein kohta ja kartassa se on keskellä tietä ja olihan se hiukan korkealla, mutta ei sieltä mitään nähnyt kun se oli keskellä metsää, joten en voi sanoa sen olleen mitenkään erikoinen kokemus ;) 82 metriä meren pinnan yläpuolella ei kuitenkaan ole paljoa, ei Cementa-tehtaan 100 metrin jälkeen ;) Mutta nyt on sekin koettu ;)

Karttaan jäi vielä monta ympyröityä kohtaa, jossa emme ehtineet - emmekä jaksaneet - käydä, joten autoretkiä tulee vielä monta kappaletta. Tarkoitus olisi keväällä kiertää monta paikkaa, jotka eivät enää tähän aikaan vuodesta ole auki - mm. kirkkoja, Bunge-museet, vikingby, Bottarve jne... - joten ei tämä Gotlanti ihan heti ole läpi käyty. Ja niin sinne Lilla ja Stora Karlsöhönkin on päästävä ja Öölantiin, jep jep. Näillä näkymin - tai siis ainakin toistaiseksi - suomalaisia vieraita ei ole odotettavissa ennen joulukuuta, jolloin ehkä perheeni saapuu käymään, mutta sekin on vielä epävarmaa. Nyt siis saan keskittyä opintoihin taas ja kokemaan miun Gotlantia muiden Gotlannin sijaan. Järkytyin kun tajusin, että lähden 7 kuukauden päästä pois! Paitsi jos saan kesätöitä täältä, niin sitten olen täällä pidempään ;) Olen hidas ja tarvitsen aikaa, siksi 7 kk on miulle vähän kun toisille se on ikuisuus. Mutta onhan se sentään 7 kk - lasi on siis puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä =) On tässä vielä aikaa =)