Elämässä tulee välillä sellaisia hetkiä eteen, ettei tiedä mitä seuraavaksi tai edes sitä, mitä haluaisi seuraavaksi. Miun viimeiset seitsemän vuotta on oikeastaan ollut unelmien seuraamista niitten päättömyydestä välittämättä, joten olen ehtinyt kokemaan paljon. On noiden 7 vuoden aikana ollut usein myös hetkiä, etten ole tiennyt mitä haluisin tai että olen tiennyt, mitä haluaisin, mutta kuinka saavuttaa se on ollut se ongelma.

Miulla kesti aika monta vuotta löytää Se Oikea Koulutus itselleni ja sitä etsiessäni oikeastaan opin, ettei ole olemassa oikotietä onneen - ei ainakaan miun kohdalla. Se Oikea tulee eteen sitten kun on tullakseen ja sitä ennen pitää vaan nauttia elämästään. Löytyihän se koulutuskin lopulta ja vaikka on mahdollista, ettei koulutukseni jää tähän - insinöörijatko-opinnot ja kandin tutkinto valmiiksi yliopistolla yhä kiehtovat - niin silti tiesin tämän tutkinnon löytäessäni, että se oli nyt tässä ja reilun kahden vuoden jälkeenkin tiedän olevani oikeassa paikassa. Miulla ei ollut ihan vastaavaa tunnetta yliopistolla, vaikka uskontotiede ja teologia yhä kiinnostavat, joten ei nekään vääriä vastauksia olleet, mutta ei täysin niitä oikeitakaan.

Koulun orientointiopintojen aikana meille kerrottiin vaihto-oppilasvaihtoehdoista ja silloin tiesin kuin salamaniskusta, että miun täytyy päästä Gotlantiin, joten unelmoin kaksi vuotta tänne pääsystä ja täällä ollaan =) Viime kesän työharjoittelu Kerimäen kirkolla oli myös yksi Suuri Unelma ja senkin tavoitin ongelmitta, joten ei miulla ole ongelmia sen suhteen, ettenkö uskoisi, etteikö unelmani toteutuisi. Olen tavoittanut itse asiassa kolme Suurta Unelmaa viimeisen kahden vuoden aikana (koulutus, Kerimäen kko ja Gotlanti) ja todella monta Suurta Unelmaa viimeisen seitsemän vuoden aikana (mm. rakkaus ensisilmäyksellä, muutto Turkuun, aloittaminen alusta uudessa kaupungissa, työskentely Akateemisessa kirjakaupassa, äitipuolena olo, suhde suomenruotsalaisen kanssa, kesät itä-Suomessa ja aivan mahtavien ystävien löytäminen), joten unelmani ovat todellakin toteutuneet - olivat ne sitten saavutettuaan olleet sellaisia kuin halusin tai eivät. Tähän pätee hyvin se, että pitää varoa mitä toivoo, sillä se saattaa toteutua ;) Vaikka se Kaikista Suurin Unelma ei olekaan toteutunut, niin silti uskon siihen, että unelmansa voi tavoittaa =) Niiden toteutuminen ei välttämättä toteudu oman aikataulun mukaisesti eikä oikotietä niihin ole, mutta kyllä ne sieltä tulee, pitää olla vaan kärsivällinen.

Miun tämän syksyn ongelma onkin ollut, että olen saavuttanut unelmani enkä tiedä, mistä unelmoisin seuraavaksi. Se on itse asiassa todella masentavaa. Toki unelmoin valmistumisesta, mutta se tavallaan tulee automaattisesti kun vain toteuttaa joka päivästä unelmaansa, ja toki unelmoin Kodista ja Perheestä, mutta ne eivät ole konkreettisia unelmia. Tai siis joo, Koti on konkreettinen, siinä on seinät, katto ja lattia, mutta sen sijainti on täysin mysteeri ja se ahdistaa. Se voisi olla Suomessa tai Ruotsissa, se voisi olla Itä-Suomessa tai lännessä, miksei Lapissakin tai Gotlannissa, Fårössä, itse asiassa ihan missä tahansa eikä se kamalasti auta. Tiedän jo mitä kodiltani haluan, mutta koska en tiedä sen sijaintia niin en voi mennä sitä kohti - jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ja se Perhe. No siitä olen unelmoinut koko elämäni ja se juoksee minnuu pakoon. Olen yrittänyt liikaa sen suhteen, tiedän sen, ja siksi olen nyt tässä. Se on juuri sellainen asia, jonka tuloa ei voi nopeuttaa, oikotiet olen jo kokeillut ja eivät vieneet ihan sinne, minne halusin, joten nyt on vaan pakko nauttia hetkestä ja toivoa, että sitä kohti ollaan menossa, vaikka suuntaa ei tiedäkään. Tulee jos on tullakseen. Onneksi miulla on aivan mahtavia ystäviä "kumppaneinani", joten se, ettei miulla ole sitä miestä ei tunnu niin pahalta. Sitä paitsi kukaan mies ei jaksaisi olla niin kärsivällinen ja ymmärtäväinen kuin miun ystävät ovat, joten... ;)

Mutta siis tämä pitkä johdanto johti siihen, että lähdin Tukholmaan =) Tämä syksy Gotlannissa on ollut monella tapaa ahdistava - mutta tietenkin myös aivan mahtava ja ihana - ja yksi syy siihen on yksinkertaisesti se, etten tiedä mistä unelmoisin seuraavaksi. Miulla ei ole aavistustakaan ensi kesästä, ensi kesän töistä, olenko täällä Ruotsissa vai Suomessa, mistä hankin kodin, kun tulen takaisin, hankinko kodin vain vuodeksi vai etsinkö jo nyt kotia, jossa voisin asua seuraavat 7 vuotta ja ennen kaikkea mistä sen löytäisin. Elän nyt unelmaani täällä Gotlannissa ja ihmettelen, että tässäkö se elämä nyt sitten oli? Tähänkö se päättyy? Mitä seuraavaksi? Pitäisikö miun pitää asunnostani vai muuttaa muurien sisään, kuten luokkatoverini ehdottavat? Pitäisikö miun viettää joka viikonloppu rillutellen yöelämässä vai saanko olla kotona katsomassa elokuvia? Mitä miun pitäisi tehdä? Riittääkö tämä miulle? Riitänkö mie? Ja kun kaikki ajatukset vain poukkoilevat päässäni edes takaisin - sillä oi kyllä ne poukkoilevat ja lujaa - niin Visby ja Gotlanti tuntuivat liian pieniltä miulle ja ajatuksilleni ja miun oli pakko lähteä pois ihan vain tietääkseni, että se on mahdollista. En ole vankina omassa unelmassani vaan unelmankin jälkeen on elämää, vaikka itse en tiedäkään mitä se on ja missä. Niinpä pakkasin reppuni, sain yösijan luokkatoveriltani Tukholmassa ja menin yhdeksi yöksi ja päiväksi Tukholmaan etsimään vastauksia.

Tukholma on täynnä mahdollisuuksia. Se on tuttu ja tuntematon, sieltä löytää autioita keskiaikaisia katuja ja ihmisiä täynnä olevia ostosparatiiseja. Tämä mahdollisuuksian sekamelska lamaannutti miut ihan täysin enkä todellakaan tiennyt, mitä halusin tehdä. Onneksi luokkatoverini päätti puolestani perjantai-illan ja lauantai-päivän kierrättämällä minnuu pitkin Tukholmaa ja näin paljon, mitä en ennen ollut nähnyt. Nyt tiedän, että haluan sinne uudestaan keväällä, kävelemään Djurgårdenin puistotietä, vierailemaan Skanssenissa ja Gröna Lundissa. Myös Kuninkaan linna ja kaupungintalo kuuluu 'pakko nähdä'-listaan, kuten myös arkkitehtuurimuseo. Kyllä, Tukholmassa on paljon nähtävää - ja paljon ihmisiä. Olin unohtanut sen.

Tukholma on suurkaupunki eikä sitä voi edes verrata Helsinkiin. Mielestäni Helsinki on pieni verrattuna Tukholmaan, itse asiassa Helsinki on aika kotoisa Tukholman jälkeen ;) Enpä olisi uskonut koskaan sanovani noin =D Mutta suurkaupungit eivät ole miun juttu, ne eivät vaan ole. Pienet kaupungit ovat suloisia ja viihdyn niissä mm. Turku ja Sevilla (jos Sevillaa voi sanoa pieneksi... Voiko Pilvi?), mutta suurkaupungit.... Niissä on liikaa ihmisiä... Ja Tukholmassa, siellä oli myös paljon suomalaisia! Se oli kummallista, todella kummallista. Tunne heidät kuullessaan oli sama kuin Tansaniasta palatessa Heathrown lentokentällä, muistatteko? Sitä halusi vaan paeta ja sulkea korvansa. Outoa ja ahdistavaa. Ei miulla mitään suomalaisia vastaan ole eikä ruotsalaisilla ainakaan ole päinvastoin: ruotsalaiset pitävät suomalaisista turisteista ihan oikeasti. Mutta suomalaiset eivät vaan kuuluneet suunnitelmaani eikä miun Tukholmaan. Ne sotkivat ajatukseni. Jos törmäisin täällä Visbyssä suomalaisiin, se olisi ihanaa, mutta Tukholmassa se oli eri juttu. Kummallista. Mutta joo, en halunnut törmätä heihinkään.

Niin siitä sitten kävi, etten ostanut mitään koko reissulta =) Löysin muutaman ihanan kaupan, jossa on pakko käydä joskus toiste, mutta nyt ei vaan tuntunut siltä. Löysin niiden sijasta Tukholmasta uuden, kauniin kaupunginosan, jossa on myös pakko käydä joskus ajan kanssa =) Siellä ei ollut ihmisiä ;) Vanha kaupunki tuntui ihmismäärästä huolimatta kodilta ja kävin tutuissa lempparikaupoissa vain fiilistelemässä =) Vanhan, tutun kahvilan sijaan löysin uuden, josta pidin valtavasti. Siellä otin koko reissun ainoan valokuvan: söpö kahvipoika teki miulle perhosen Mocca Latteeni - rakkautta...

Tukholmaan menoni syy oli oikeastaan Fame, sillä halusin nähdä sen ja sitä ei ainakaan vielä ole tulossa tänne Visbyn elokuvateatteriin, joten halusin mennä katsomaan sen Tukholmaan =) Kai niitä oudompiakin syitä on lähteä jossain käymään, matkustaa reilut neljä tuntia suuntaansa ja maksaa lähes 60 € siitä hyvästä ;) No näinhän siinä ohessa muutakin ;) Ja matkailu avartaa aina =)

Mutta löysinkö vastauksia? En. Kannattiko mennä? No tietenkin! Mutta en voi sanoa olevani kovinkaan paljon paremmalla mielellä takaisin Visbyssä. Visby on Visby ja Gotlanti on Gotlanti - mutta kyllä mie mielummin täällä olen kuin Tukholmassa ;) Kai mie sen vastauksen sain. Ja tiedänhän, että haluan mennä Tukholmaan uudestaan luultavasti vielä monta kertaa tulevien kuukausien aikana. Selailin tuossa Tukholman hostelleja ja löysin monta oikein kivaa vaihtoehtoa, joten kyllä mie sinne vielä menen ihmettelemään =)

Totuus kuitenkin on, että jokainen on oman onnensa seppä eikä se onni välttämättä kaukaa löydy vaan sieltä, missä olet. Siitä todisteena oli taas tämä päivä =) Leijuin koko jyrkän ylämäen ylös kirjastolta tänään ryhmätyömme päätteeksi. En osaa sanoa miksi, sillä emme saaneet niin paljon aikaisiksi, mutta meillä oli kivaa ja miulle vaan jäi hyvä mieli =) Ei siihen muuta tarvita. Mutta löysin taas avaimen onneeni ja hypähtelin kotimatkan, mitä en ole tehnyt pitkään aikaan =) Olen onnellinen, että olen täällä ja tässä, vaikka en tiedäkään mitään tulevasta. Kai miun pitää vaan - taas ;) - olla kärsivällinen ja antaa ajan näyttää tulevaisuuteni ja sitä ennen nauttia hetkestä ja matkasta. Sådant är livet, men vem bryr sig!